Keblinger

Keblinger

Jouluaatto juhlista jaloin?

1
| tiistai 25. joulukuuta 2012
Ajattelin olla jalo ihminen.  Mietin, mistä dementti omaiseni eniten pitäisi. Sitä antaisin hänelle jaloimpana päivänä vuodesta, jouluaattona. Lämmintä pullaa.

Olisihan se pitänyt arvata, että itsekkäät aikomukset johtavat huonoon lopputulokseen.

Panin taikinan alulle heti herättyäni aattoaamuna. Tavoitteena oli ehtiä Hoitokotiin heti kymmenen jälkeen, jotta pullakahvit ehdittäisiin juoda hyvissä ajoin ennen lounasaikaa. Hoitajat olivat luvanneet, että dementti odottelisi tilaisuutta yleisissä tiloissa, jotta meidän ei tarvitsisi kahvitella ahtaassa potilashuoneessa. Lapsenlapsikin tulisi mukaan tapaamaan isoäitiä.

Hiivataikinalla on kuitenkin oma tahto, ja tämä taikina päätti kohota hitaasti. En ollut vielä työntänyt ensimmäistäkään pellillistä uuniin, kun kello jo löi kymmenen. Pääsimme lähtemään kotoa vasta kello 11, joten kun olimme perillä klo 11.15, ruokakärry oli jo tuotu paikalle ja hoitajat aloittelivat joululounaan jakelua. Tv moikasi ekumeenista hartautta.

Omaisellani oli selvästi yksi huonommista päivistään. Hän ei tunnistanut meitä eikä näyttänyt erityisemmin ilahtuvankaan. Kysyi vain, miten osasimme sinne tulla. Hätäkellot soivat jossakin ihan hiljaa, mutta olin niin häikäistynyt omasta jaloudestani, etten kuunnellut, vaan hössötin pullakorini kanssa. Löyhytin pullantuoksua dementin nenään ja annoin hänen tarttua lämpimään hiivaleivonnaiseen jo ennen ateriaa.

Omaiseni jouluateria oli soseutettu. Kinkku oli jauhettu rakeiksi ja rosolli oli mössöä. Ainoat palaset olivat kolme palaa silliä. Niistä tulikin omaiseni suosikit: ne hän söi kaikki kolme hyvällä ruokahalulla ja kommentoi, että ne olivat niin sopivia palasia. Lisäksi hän haarukoi hiukan muusia. Painostin häntä lisäksi maistamaan hiukan  lanttulaatikkoa ja rosollia, vaikka hän oli sanonut jo kahden haarukallisen jälkeen, ettei halua enää mitään. Juomana oli punaviini ja maito. – Ei pidä antaa hyvän viinin mennä hukkaan, kannustin. Luumukiisseliäkin maistatin.

Vieressä lautaset tyhjentyivät vauhdikkaasti, mutta dementin ruoka jäähtyi. Hätäkellon sointi peittyi Turun Vanhalta Suurtorilta kantautuviin Laivaston Soittokunnan marssisäveliin: Poo-jat kan-san ur-hok-kaan. Omaiseni oli ollut pieniruokainen jo vuosia, joten ei siinä ollut mitään ihmeellistä, ettei ruoka maistunut ilman kehoituksia. Eihän? Siispä haarukkaa suuhun puoliväkisin.

(Uskoisin, että omaiseni ruoka oli soseutettu, koska hän ei enää osaa syödä veitsellä ja haarukalla. Tämänhän olin itse huomannut jo viime keväänä. Silti se vähän kirpaisi. Tutkimusten mukaan soseutettua ruokaa syövät saavat ateriastaan keskimäärin x prosenttia vähemmän ravintoa kuin ne potilaat/asukkaat, joiden ruokaa ei soseuteta. Ja onhan se masentavan näköistä. Jälleen yksi porras astuttu etenevän muistisairauden tiellä.)

Ruoan päälle ojensin jälleen pullakoria. Vaikka omaiseni sanoi, ettei häntä enää ruoka kiinnosta, refleksit toimivat ja käsi työntyi kohti pehmeää, tuoksuvaa leivonnaista.

Sitten saapui joulupukki. Häneltä omaiseni sai pullon muinaista lempijuomaansa, Bristol Creamia, jota hän skoolasi poikansa kanssa lilliputtilaseista. Lapsenlapsi esitteli tuoreimpia valokuvia ja jutteli mukavia. Omaiseni alkoi nuokkua. Näin myös, miten hän yritti useaan otteeseen kohentaa asentoaan (tai siltä se näytti), mutta ei onnistunut.

En ole koskaan auttanut omaistani vuoteeseen, enkä mielestäni voinut tehdä sitä nytkään. Uskoisin, että se tehdään nostolaitteella, mutta en ole koskaan nähnyt, miten se tapahtuu. Hoitajilla oli kädet täynnä työtä tilaisuuden logistiikan hoitamisessa, olihan kaikki kynnelle kykenevät tuotu sairaalasängyissään joulupukkia tervehtimään, ja heidät piti saada myös takaisin huoneisiinsa. Aloimme keräillä tavaroitamme ja toivoimme, että joku hoitaja huomaisi meidät. En silti ajatellut, että olisi mikään erityinen kiire.

Kävin viemässä tavaroita omaiseni huoneeseen. Kun palasin yleisiin tiloihin, näin ovelta, miten hänen vartalonsa taipui eteenpäin ja hän avasi suunsa. Suusta valui suuri määrä punaista massaa  isolle, froteiselle ruokalapulle. Sitä tuli, tuli ja tuli lisää. Näköpiirissä ei ollut yhtään hoitajaa, mutta taukohuoneen ovelle oli vain kolme askelta. Kerroin heille, mitä näin, ja he ottivat tilanteen haltuunsa.

Olinkin ihmetellyt, miksi omaisellani oli tavallista järeämpi ruokalappu. En ollut nähnyt sellaista hänellä ennen.

– Hän oli jalkeilla niin pitkään, selitti eräs hoitaja. Niinpä. Ja minkä takia hän oli ollut jalkeilla niin pitkään? Hänhän odotti niitä hiivaleivonnaisia, jotka sitten sekoittivat hänen vatsansa. Ellei se sitten ollut viinin vika. Tai ehkäpä hän oli huonovointinen jo aamusta, mutta hoitajat nostivat hänet silti pyörätuoliin, koska olimme tulossa.

Minä ja typerät pullani. Miten itsekeskeisesti ajateltu ja tehty. Soitin Hoitokotiin kertoakseni, että olemme myöhässä, mutta en kysynyt, miten dementti omaiseni voi.
--

Oma tilanne:

Unohdin aattoaamuna kokonaan syödä. Siitäkään ei koitunut mitään hyvää.

Huono omainen

0
| lauantai 1. joulukuuta 2012
Olen huono omainen. En osallistunut dementin läheiseni omaisten iltaan, vaan menin mieluummin yhtiökokoukseen taittamaan peistä parvekkeiden lasituksesta. Omaisten illassa olisi varmaan ollut järkevää näyttäytyä viranomaissuhteidenhoitosyistä, mutta muuta todellista syytä sinne menemiseen en nähnyt. Ohjelma oli kutakuinkin sama kuin viime vuonna.

Sitä paitsi pakkasin tänään dementin vaatteita vierashuoneeen vaatekaapista vietäviksi lämpimään varastoon, joka sijaitsee eri rakennuksessa. En usko, että hän pukee niitä enää koskaan ylleen, mutta en pystynyt vielä antamaan niitä kokonaan poiskaan. Vaatteita on vielä noin kymmenellä ripustimella ja lisäksi yksi pahvilaatikollinen: pari takkia, musta puku, parempi jakkupuku, juhlava leninki, puolihame, suorat housut ja valikoima paitapuseroita. Surettaa.

--

Oma tilanne:

Loppusyksyn synkimpinä päivinä olen unohtanut vaikka mitä, isompia ja pienempiä asioita. Mutta unohtavat muutkin. Naapuri kertoi hukanneensa avaimensa ja pyysi katselemaan piha-aluetta sillä silmällä. Löysin avaimet tuota pikaa kerrostalomme ulko-ovesta.

Ei osaa kirjoittaa nimeään

0
| sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Dementin ystävätär soitti minulle tiedustellen, voisiko dementti tulla vieraaksi hänen syntymäpäivilleen.  Ystävätär muutti itse muutama vuosi sitten lähemmäs tytärtään toiseen kaupunkiin, mutta aikoi nyt järjestää juhlat entisessä kotikaupungissaan. Tosin juhlien järjestelyvastuu varmaankin oli jo nuoremmilla sukupolvilla ja hänen oli itsensäkin tarkoitus tulla vain käymään.

Olin liikkuvassa junassa, joten en voinut selostaa yksityiskohtaisesti dementin terveydentilaa. Sanoin vain, että hän hätääntyy helposti vieraissa paikoissa eikä enää juuri liiku minnekään sieltä, missä asuu. Häntä voisi kuitenkin käydä katsomassa siellä. Ystävätär kommentoi, että "Niin, laitoksissa aina laitostuu niin nopeasti". Hän ei arvellut mitenkään ehtivänsä laitokseen dementtiä katsomaan. 

Vai laitostuu. Tälläkään ystävättärellä ei ilmeisesti ole minkäänlaista käsitystä siitä, missä kunnossa dementti oli jo kotona asuessaan. Jos hän olisi käynyt tapaamassa ystävätärtään hieman useammin, hän tietäisi, että tämän elämänpiiri kapeutui jo kauan ennen laitosta. Mutta dementti oli tuohon aikaan vielä niin taitava feikkaamaan, että kukaan, joka ei tavannut häntä, ei tätä usko. Minun mielestäni omaiseni ei ole laitostunut. Hänen sairautensa vain on edennyt, ihan normaalia latuaan.

Ei se, että dementti ei osaa kävellä eikä käyttää haarukkaa ja veistä, ole laitostumista. Ei laitos katkaissut hänen hermosolujensa kytköksiä niin, että aivoista ei enää käsky käy varpaisiin tai sormiin. Sen teki sairaus. Häntä yritettiin kuntouttaa jo kaupunginsairaalassa, ja hänellä käy edelleen fysioterapeutti, mutta turhaan.

Kerroin ystävättären terveiset dementille. Kun kysyin, mitä mieltä dementti olisi retkestä ystävättären syntymäpäiville, hän totesi, että se olisi "liian rasittavaa". Sama oli mielipide muustakin liikkeelle lähtemisestä. Sanoin, että toisimme hänet kyllä mielellämme jälleen vaikkapa meille lounaalle, mutta olimme arvelleet, että se olisi liian raskasta. Hän toisti saman: se olisi tosiaan liian rasittavaa. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, etteikö retkeily ja lounastelu olisi mukavaa tai kiinnostavaa.

– Kyllähän se kiinnostaisi, mutta enää ei ole mahdollista tehdä kaikkea, mitä haluaisi. Kaikki tuntuu liian rasittavalta.

Ja lisäksi:

– Jokainen, joka haluaa minua tavata, tulkoon tänne minua katsomaan.

Käyntiin liittyi toinenkin tärkeä asia. Kansainvälisen järjestön eläkesäätiö tarvitsi jälleen hänen allekirjoituksensa uskoakseen, että hän on hengissä. Vaikka harjoittelimme nimikirjoitusta etukäteen, tulos jäi sangen vaatimattomaksi. Etunimistä yhdessäkään ei ollut täsmälleen oikeita määriä kirjainsakaroita, ja sukunimi aaltoili niin voimakkaasti, että se oli lähes tunnistamaton. Toisto ei auttanut asiaa.

Dementti ei siis osaa enää kirjoittaa edes omaa nimeään.

--

Oma tilanne:

Juuri nyt ei muistu mieleen mitään järisyttävää. Viime viikolla olin kyllä vähällä jälleen pilata yhden kattilan, kun jätin veden kiehumaan ja poistuin olohuoneeseen datailemaan. Hetken päästä en enää muistanut koko teevettä. Pitäisi ilmeisesti laittaa kello hälyttämään joka kerta, kun poistun keittiöstä ja liedellä on jotakin.

Ai, muistin sittenkin! En muistanut vieläkään palauttaa piknik-koriin erehdyksessä joutunutta lusikkaa takaisin hoitokotiin.


Jipii! Läpi meni!

0
| keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Maistraatista tuli postia. Vein dementin omaisuusluettelon sinne vasta reilu viikko sitten, ja nyt se oli jo ehditty tarkastaa.

Omaisuusluettelo tuli takaisin punakynämerkinnöillä varustettuna, mutta liitteitä ei ollut mukana. Äärimmäisen pedantilla, vanhanaikaisella käsialalla kirjoitettu punakynämerkintä kertoi "osuudet kuolinpesässä" -kohdassa, ettei dementillä ollut omaisuutta pesässä. "Hallintaoikeus, leski varakkaampi", siinä luki, ja merkitsemäni osuuden arvo oli vedetty yli. Siinä kohdassa, jossa ilmoitin dementin omistavan osan entisestä kodistaan, maistraatti oli toisaalta merkinnyt punakynällä hänen omaisuutensa arvoksi juuri puolet asunnon kokonaisarvosta euroina.

Saatekirjeessä luki, etteivät maistraatin merkinnät edellytä Minulta toimenpiteitä. Lisäksi saatteessa muistutettiin, että jos dementti myöhemmin saa omaisuutta tai tulee kuolinpesän osakkaaksi, on tästä ilmoitettava maistraatille kuukauden kuluessa saannosta tai perunkirjoituksesta.

Puh! Nyt ovat byrokratiasulkeiset toivottavasti ohi ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Seuraava erä koittanee ensi keväänä, kun kaupunki tarkistaa dementin hoitomaksun. Siihen tarvitaan lähes tämä sama paperimäärä, muttei aivan. Kaupunki on kiinnostunut ainoastaan dementin tuloista ja menoista, ei hänen omaisuudestaan. Tai no, sitä ennen pitää vielä osoittaa eläkkeenmaksajalle New Yorkiin, että dementti on elossa.

--

Oma tilanne:

Unohdin pyykit yöksi koneeseen.

Paljon onnea vaan!

0
| lauantai 27. lokakuuta 2012
Vietime tänään dementin 88-vuotispäiviä, jotka tosin olivat jo torstaina. Järjestimme pikku piknikin, jonka osutimme laitoksen normaaliin ruokailuaikaan. Korissa oli afrikkalaista kala-kasviskastiketta, jota dementti opetti minut laittamaan kauan sitten, sekä riisiä. Jälkiruoaksi oli kakkukahvit makean jälkiruokaviinin kera. Lisäksi veimme liljoja, joita perheen pihassa kasvoi heidän Afrikan-vuosinaan, sekä lahjan, uuden flanellipyjaman.

Dementti istui laitoksen olohuoneessa pyörätuolissaan, kun saavuimme paikalle. Normaalisti hän on aina vuoteessa, mutta nyt olin ilmoittanut tulostamme etukäteen ja lisäksi olimme paikalla tavallista aikaisemmin. Muutama muukin asukas istui siellä jo ruokaliinat leuan alla ateriaa odottamassa.

Erään toisen asukkaan omainen kertoi, että syntymäpäiviä oli jo kertaalleen juhlittu. Oikeana syntymäpäivänä oli nautittu juhla-ateria ja juotu pullollinen punaviiniäkin. Jos laitoksen yhteistyö omaisten kanssa sujuisi täydellisesti, olisimme varmaan saaneet kuulla tästä jo etukäteen ja voineet päättää, osallistummeko tähän yhteiseen juhlaan vai juhlimmeko erikseen. Tätä mahdollisuutta meille ei kuitenkaan annettu. No, luultavasti tämä talon juhla olisi joka tapauksessa ollut sellaiseen aikaan, että korkeintaan toinen meistä olisi päässyt paikalle. Taisi myös olla niin, että juhlalla oli jokin muukin aihe. Hienoa joka tapauksessa, että juhlivat.

Toin dementille juhlan kunniaksi kauniin ruokalautasen, koska laitoksessa on tapana syödä syviltä lautasilta, sekä paremmat ruokailuvälineet. Haarukalla syöminen näytti kuitenkin sen verran epävarmalta, että vaihdoimme ruokailuvälineeksi lusikan. Houkuttelimme hänet syömään hiukan tavallista enemmän, ehkä peräti 6-7 lusikallista. Mutta kun hän näki kakun, hän ei enää suostunut ottamaan pääruokaa lainkaan.

Dementti ei halunnut leikata kakkua itse, vaan jätti tehtävän pojalleen. Poika ojensi kakkulautasen ja lusikan. Dementti kävi käsiksi kakkuun. Hänelle ei enää tullut mieleenkään, että herkkuruoan viemiseen suuhun tarvittaisiin välinettä. Kädellä kiinni vain ja suuhun. Sama toistui toisen kakkupalan kohdalla.

Puuhasin astioiden, valokuvaamisen ja muun logistiikan kanssa niin, että en koko ajan seurannut keskustelua aivan tarkasti. Puolisoni raportoi myöhemmin, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänen äitinsä ei tuntenut häntä edes avustettuna. Dementti oli kysynyt: – Kuka sinä olet? Puolisoni oli vastannut etunimellä. Jolloin dementti: – Missä asemassa sinä olet täällä?

--

Oma tilanne:

Huomasin vasta kotona, että se laitoksen lusikka, jolla dementti söi, tuli vahingossa mukaan piknik-korissa. Laitoin astianpesukoneeseen.

Se on täytetty!

0
| sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Se on nyt täytetty. Nimittäin dementin omaisuusluettelo, jota maistraatti vaatii.

Viime vaiheeseen kului reilu tunti. Lajittelin keräämäni paperipinon kahteen muovitaskuun: alkuperäisiin ja omaisuusluettelon liitteeksi meneviin kopioihin. Sitten aloin täyttää lomaketta käsin kirjoittamani luonnoksen mukaisesti tietokoneelle. Samalla tarkistin asiakirjoista, että luvut olivat oikein, ja järjestin asiakirjakopiot siihen järjestykseen, jossa asiat tulevat esiin lomakkeella. Niputin samaan asiaan liittyvät kopiot klemmareilla yhteen.

Päädyin ilmoittamaan dementin osuuden edesmenneen puolisonsa kuolinpesästä siten, että laitoin osuuden arvoksi verolipusta löytyneen "lesken verottoman osuuden". Prosenttiosuutta en ilmoittanut ollenkaan. Eihän hän pesästä mitään prosenttiosuutta saanut, semminkin, kun hänellä oli itsellään enemmän omaisuutta kuin puolisollaan.  Dementin prosenttiosuus koko silloisesta yhteisestä omaisuudesta olisi saattanut olla esimerkiksi 60.

Mutta kun en tiennyt varmasti, kattaako termi "kuolinpesä" myös sen puolison omaisuuden, joka ei kuollut, niin päädyin tähän. Minusta olisi nimittäin täysin pösilöä, jos niin olisi. Että kun esim. oma puolisoni kuolee, minun omaisuudestani tulisi osa hänen kuolinpesäänsä, vaikka se ei ole koskaan aiemmin ollut hänen vaan on koko ajan ollut minun. Puolisothan säilyttävät avioliitossa omat omistuksensa. Todennäköisesti se kuitenkin on juuri niin, avio-oikeushan toteutuu nimenomaan toisen puolison kuollessa tai avioeron yhteydessä. (Meillä tosin on avioehto, joten saan pitää tunkkini.)

Huomasin, että yksi Kevan kolmesta eläkeilmoituksesta puuttui. Löysin sen ilokseni nopeasti Eläkkeet-muovitaskusta. Se täytyy vielä kopioida. Myös isännöitsijäntodistus puuttuu vielä, mutta se on luvattu lähettää.

Tulostin lomakkeesta kolme kopiota, koska sitä ei pysty tallentamaan täytettynä.

Aanelosia kertyi kaikkiaan 38.

--

Oma tilanne:

Nyt ei ole mitään  järin mehukasta kerrottavaa, mutta eilisellä kauppakierroksella huomasin kyllä selvästi, etteivät kognitiiviset kykyni ole entisellään. Esimerkiksi kun puoliso sovitusta työnjaosta poiketen pyysi minua maksamaan ostokset (vaikka olin keskittynyt tavaroiden pakkaamiseen), sovitin pankkikorttia väärään paikkaan. Huomioni oli toisaalla eikä siirtynyt uuteen asiaan yhtä ripeästi kuin nuorempana. Toisaalta eivät kaikki nuoremmatkaan selviydy Ikea-ostosten kokoamistestistä, mistä sain puhtaat paperit, kuten yleensä.

Maistraatti neuvoo dementin omaista

1
| tiistai 16. lokakuuta 2012
Sain viimein tänään soitetuksi maistraattiin kysyäkseni neuvoja omaisuusluettelon laatimiseen. Kotipaikkakuntani maistraatilla on ihan oma holhousasioiden juridinen neuvontapuhelin, joka palvelee arkisin klo 9–12. Tuo sattuu kuitenkin olemaan tehokkainta työaikaa, jota en ole halunnut tuhlata. Ennen kuin tänään.

Sainkin vastaukset kaikkiin askarruttaviin kysymyksiin. Kuten:

1. Verolippu on kuin onkin "Selvitys verotuksesta vuodelta 0000".

2. Vaikka lomakkeessa on erikseen kohdat eläkkeille ja tuille, Kelan maksamat tuet voi ilmoittaa yhdessä eläkkeiden kanssa. Mukaanhan tulee Kelan selvitys, josta näkyy, mistä osista maksettava summa koostuu.

3. Kun leskeytynyt päämies asuu asunnossa, jonka hän omistaa yhdessä edesmenneen puolisonsa jakamattoman kuolinpesän kanssa, hänen omistusosuudekseen asunnon hallintaan oikeuttavista osakkeista voi merkitä 50 %.  Mukaan tarvitaan perukirja, asunnon kauppakirja sekä isännöitsijäntodistus, josta ilmenee, ketkä tällä hetkellä omistavat asunnon.

4. Ohjeissa neuvottiin liittämään luetteloon perukirjan lisäksi perintöverolippu. Sellaista ei dementin papereista löytynyt. Löytyi kuitenkin yhden pesän osakkaan perintöverolippu, jossa lukee, että lesken osuus on jätetty verottamatta tietyn pykälän nojalla. Tästä voi päätellä, ettei dementti ole perinyt eikä siten maksanut perintöveroakaan. Maistraatista suositeltiin kopioimaan mukaan tuo osakkaan perintöverolippu – ei siitä kuulemma ainakaan haittaa olisi.

5. Vaikka dementin omistusosuus (entisestä) kodistaan on 50 %, asunnon koko yhtiövastikkeen voi silti merkitä hänen säännölliseksi kulukseen.

No niin, nyt voin viimein toden teolla käydä lomakkeen kimppuun. Minulla pitäisi olla kaikki liitteet, vain isännöitsijäntodistus puuttuu. Sen tilasin tänään. Lomakkeestakin olen jo tehnyt käsinkirjoitetun luonnoksen, jonka tiedot pitäisi nyt siirtää netistä imuroidulle lomakkeelle. Lomaketta ei voi tallentaa täytettynä, joten se pitää täyttää kerralla ja tulostaa saman tien.
--

Oma tilanne:

Hämmästyin, kun puolisoni tuli töistä kotiin tavallista aikaisemmin. Hän oli lähdössä iltalaivalla naapurimaahan, minkä olin täysin unohtanut.

Talousasioista tiivistetysti

4
| maanantai 15. lokakuuta 2012
Tämä linkki vie Taloustaito-lehden artikkeliin, jossa kerrotaan, mitä virallisia papereita muistisairaan ja hänen omaistensa kannattaa laatia viimeistään siinä vaiheessa, kun diagnoosin saanti on lähellä.

Tässä, kuten usein muuallakin, oletetaan, että muistisairaalla on puoliso, joka hoitaa hänen asioitaan. Niinhän ei tietenkään läheskään aina ole.


http://www.taloustaito.fi/fi-FI/u/?groupId=3232b57d-2477-42ab-b401-0a3473dca5e9&announcementId=aa20de04-5393-4a6c-92a3-e20ad8617823


Oma tilanne:

Muistin lähteä töihin, mutta unohdin työlasit kotiin.

Berliininpoppeleita ja matkatoiveita

0
| sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Dementin kunto vaikuttaa olevan lähes entisellään. Tauti etenee hitaasti. Hän vaikuttaa kuitenkin tyytyväiseltä ja hyväntuuliselta.

Emme ole enää vieneet häntä retkille tai tuoneet meille syömään, koska hän hätääntyi näillä retkillä niin kovasti. On vaikea sanoa, kaipaako hän niitä. Aina, kun kysyn, hän väittää, ettei halua minnekään. Omassa vuoteessa on hyvä olla. Emme ole myöskään pitkään aikaan tavanneet häntä oleskelutiloista, vaan hän on aina lepäämässä ja hyvin usein unessa. Toisaalta jos kävisimme laitoksessa arkena keskellä päivää, saattaisimme nähdä jotakin ihan muuta kuin viikonloppuna illansuussa.

Viimeksikin hän kieltäytyi jyrkästi mistään syntymäpäivänsä kunniaksi mahdollisesti järjestettävästä ohjelmasta tai retkestä, kun ehdotin eri vaihtoehtoja. Toisaalta noin 10 minuuttia myöhemmin, kun televisiosta tuli luonto-ohjelmaa, hän ilmoitti, että Etelä-Amerikassa olisi vielä mukava käydä. Manner on kuulemma vielä hänellä aivan tutkimatta.

--

Lukuvinkki romaanien ystäville: Anne B. Ragden Berliininpoppelit -trilogiassa yksi aiheista on vanhusten asema autioituvalla maaseudulla. Ilmeisesti Norjassa on sikäli sama tilanne kuin Suomessa, että vanhukselle on vaikea saada hoitopaikkaa tai ylipäätään minkäänlaista apua sillä harmaalla vyöhykkeellä, joka sijaitsee normaalin toimintakyvyn ja täyden dementian välissä. Se ei riitä, ettei käy suihkussa, ei vaihda alusvaatteitaan, ei siivoa eikä osaa laittaa ruokaa.

Romaanissa vanhukset saivat dementoitua kaikessa rauhassa, kun avuton, itsekin jo ikääntyvä peräkammarin poika ei ymmärtänyt tai uskaltanut hankkia apua vanhemmilleen, ja naapureilta ongelmat salattiin. Lopulta tila oli lähes täysin hunningolla.

300-sivuisen romaanijärkäleen viimeisillä sivuilla vanhus viimein pääsee hoitoon. Ote kirjasta:

"Vanhus oli viimeinkin saanut sen kovasti toivomansa hoitopaikan Bynesetin vanhustenkodista Mråmyrassa. Margido ei ollut koskaan ennen nähnyt ihmisen muuttuvan niin täysin. Vanhus suorastaan säteili. Hän istui vasta-ajeltuna, puhtaana ja siisteissä vaatteissa omassa huoneessaan, ympärillään kirjoja ja TV ja radio. Joka aterialla hän söi toisten asukkien kanssa, ja oli käynyt selville, että monet heistä olivat hänelle ennestään tuttuja.

Hän tunsi olevansa turvassa, tunsi että hänestä pidettiin huolta. Tämän kaiken keskellä tuli siis nimenomaan vanhuksesta valopilkku. - - Vanhus oli myös alkanut hymyillä aivan uudella tavalla, hymyä joka ylti silmiin ja sai hänen poskensa väreilemään lähes lapsenomaisesti."

Kotona asuminen ei ole paras mahdollinen ratkaisu kaikille eikä joka tilanteeseen.

--

Oma tilanne:

Haudutin teetä. Tai niin luulin: kun muutaman minuutin kuluttua palasin keittiöön kaataakseni itselleni kupposen, tajusin, että teepussit olivatkin olleet koko ajan pöydällä eivätkä kannussa.

Byrokratian kukkasia: mikä on verolippu?

5
| lauantai 29. syyskuuta 2012
Aloittelen parhaillaan omaiseni omaisuusluettelon täyttämistä - tähän asti olen vain kuivaharjoitellut. Mutta heti tuli tenkkapoo.

Täyttöohjeen ensimmäisellä sivulla sanotaan sanatarkasti näin: "Mukaan on liitettävä päämiehen verolipun jäljennös viimeksi toimitetetusta verotuksesta. Muista liitteistä mainitaan täyttöohjeen eri kohdissa."

Mutta mikä on VEROLIPPU?

Eihän sellaista ole olemassakaan. Ei sitä tunne edes verottajan oma nettisivusto vero.fi.

No, onneksi en ole eilisen teeren tyttö. Muistelen, että joskus viime VUOSITUHANNELLA sellaisia on lähetetty verovelvollisille. Siispä  ryhdyin arkeologisiin kaivauksiin.

Vuodelta 1999 todella löytyikin verottajan lähettämä paperi, jonka yläreunassa luki VEROLIPPU JA VEROTODISTUS.

Vertailemalla dokumentteja Sherlockinne saattoi päätellä, että maistraatti toivoo saavansa omaiseni VEROTUSPÄÄTÖKSEN vuodelta 2011.

Ensimmäinen perintöprinsessa olisi ollut ENNAKKOVEROLIPPU. Sellainenkin omaiselleni lähetetään vuosittain, mutta ilmeisesti sitä ei nyt haluta.

--

Oma tilanne:

Nyt sattui noloista noloin tilanne. Unohdin eilen illalla puolisoni ulos sateeseen. Ilman avaimia ja puhelinta.

Omaisuusluettelo - ja kopiokone laulaa!

0
| maanantai 24. syyskuuta 2012
Edunvalvojan tulee kolmen kuukauden kuluessa tehtävänsä alkamisesta antaa maistraatille luettelo päämiehensä varoista ja veloista. Omaisuusluettelo on salassa pidettävä, mutta tulkitsen nyt niin, että sen laatiminen ei ole. Tuskin monikaan tietää, mitä kaikkea siihen tarvitaan. Näin se menee:


1. Valtuuttaja. Tässä kohdassa annan omaisen nimen, osoitteen, henkilötunnuksen ja puhelinnumeron.

2. Valtuutettu. Tässä kohdassa annan omat yhteystietoni ja henkilötunnukseni. Lomakkeessa on tila kahdelle nimelle, koska vanhemmat ovat yleensä yhdessä lapsensa edunvalvojia.

3. Varat. Tässä kohtaa on ilmoitettava, onko omaisuus kenties edelleen omaiseni "vallinnassa".
  • Kiinteistöt. Nämä on yksilöitävä ja on ilmoitettava kiinteistötunnukset. Mukaan on liitettävä viimeisin KIINTEISTÖVEROLIPPU. On myös ilmoitettava, missä käytössä kiinteistöt ovat. Tilanteen mukaan mukana on oltava VUOKRASOPIMUS. Onneksi omaiseni ei omista kiinteistöjä, joten tältä kohdalta vältyin.
  • Asunto-osakkeet ja huoneistot. Osakkeista ilmoitetaan yhtiön nimi, huoneiston pinta-ala ja osoite sekä missä käytössä huoneisto on. Mukana pitää olla OSAKEKIRJAT, ISÄNNÖITSIJÄN TODISTUS TAI HUONEISTON KAUPPAKIRJA. Löysin helpoiten kauppakirjan - enpä olisi uskonut, että sitäkin vielä tarvitaan johonkin.
  • Muut arvopaperit.  Osakkeista ilmoitetaan niiden laji ja lukumäärä. Myös osuudet puhelinyhtiössä ja osuuspankeissa  yms. ilmoitetaan tässä kohtaa. Mukana pitää olla ARVOPAPERISÄILYTYKSEN PITÄJÄN TODISTUS tai muu ASIAKIRJASELVITYS omaisuudesta. Omaisellani on kahta lajia osakkeita, joista sain hänen pankistaan ARVOPAPERIOTTEEN. Lisäksi hänellä on säästöjä sijoitusrahastossa. Tätä koskien sain pankista erillisen aanelosen RAHASTOSALKUN sisällöstä. Osuustoimintaan omaiseni ei osallistunut, ja hänen puhelinosakkeensakin ilmeisesti oli myyty takavuosina.
  • Osuudet kuolinpesissä.  Kuolinpesästä pitää ilmoittaa vainajan nimi, kotikunta, syntymä- ja kuolinaika. Päämiehen osuus kuolinpesästä ilmoitetaan murtolukuna ja lisäksi ilmoitetaan lukua vastaava arvo. Mukaan pitää liittää  PERUKIRJA JA PERINTÖVEROLIPPU. Lisäksi pitää ilmoittaa, onko kuolinpesän jakaminen vireillä ja kenen hoidossa pesä on. Perukirja löytyi, mutta muuten tämä kohta aiheuttaa harmaita hiuksia. Omaiseni on perukirjan mukaan edesmenneen miehensä kuolinpesän osakas, mutta mikä hänen osuutensa jakamattomasta kuolinpesästä mahtaa olla prosentteina ja arvona? Katsotaanko, että kuolinpesä sisältää molempien puolisoiden omaisuuden? Ei kai sentään? Jos sisältäisi, olisi helppoa sanoa että omaiseni osuus on 50 % ja kahden perillisen kummankin 25 %. Mutta onko omaiseni osuus nyt siis nolla prosenttia? Ja entä perintöverolippu - eihän omaiseni ole maksanut perintöveroa, kun ei hän ole mitään perinytkään. Miksi muiden perillisten perintöveroliput pitää liittää mukaan, vai pitääkö? Toista niistä ei edes löytynyt, toinen sattumoisin on tallessa, vaikka verin virallinen maksaja ei edes asu Suomessa. Täytynee pirauttaa maistraattiin ja kysyä neuvoja. Ja kenenkäs hoitoon tämä kuolinpesä nyt sitten ilmoitettaisin? Tähän asti se on ollut virallisesti omaiseni hoidossa. Minun hoidossani se ei voi olla, koska en ole pesän osakas. Puolisoni ei voine sitä hoitaa, koska hänet on ohitettu perinnöstä testamentilla. Ulkomailla asuva osakaskaan ei ole kovin kätevä asiainhoitaja. Ainoa mahdollisuus on omaiseni kotimaassa asuva lapsenlapsi, joka myös on testamentin nojalla pesän osakas. Käytännössä hän ei tule ikinä panemaan tikkua ristiin tämän asian eteen. Taas käy samoin kuin yleensä: virallisesti asia kuuluu jollekin muulle, käytännössä minä hoidan. Mitähän pahaa minä olen tehnyt edellisessä elämässä, että Karman laki nyt leväyttää tämän kaiken eteeni?
  • Osuudet yhtiöissä/yrityksissä. Tässä ilmoitetaan päämiehen osuudet yrityksissä murtolukuina ja panoksen arvona. Mukaan on liitettävä TILINPÄÄTÖSASIAKIRJAT. Tämänkin voin onneksi sivuuttaa.
  • Pankkitilit ja säästövakuutukset.  Tässä on ilmoitettava pankkitilien tilinumerot, ja mukana on oltava SALDOTODISTUKSET TAI TILIOTTEET, jotka ilmoittavat tilien saldot edunvalvonnan alkamispäivänä. Tätä varten sain pankista TIEDOT EDUNVALVOJALLE -otsikoidun paperin. Omaiseni säästövakuutuksesta jouduin pyytämään TILIOTTEEN eriksen, mutta sekin minulla nyt siis on.
  • Muut saatavat. Tässä ilmoitetaan päämiehen muut saaatavat, joista kerrotaan velallisen nimi, saatavan peruste ja onko päämiehelle annettu vakuus. Ja näistä tietenkin ASIAKIRJASELVITYS. Tämän skippaan.
  • Käteinen raha.  Tässä ilmoitetaan edunvalvojan hallussa olevat päämiehen käteiset rahat, myös ulkomaan valuutat. Hallussani ei ole omaiseni käteisvaroja. Hänellä lienee muutama seteli lompakossaan, mutta sitä ei kai tässä tarkoiteta.
  • Irtaimisto. Irtaimistoa, jolla ei ole sanottavaa rahallista arvoa tai erityistä arvoa päämiehelle, ei tarvitse yksilöidä. Tarvittaessa on kuitenkin laadittava erillinen LUETTELO. Autot ja muu rekisteröity irtaimisto ilmoitetaan tässä. Omaiseni ehti myydä antiikkikalustonsa muuttaessaan pienempään kotiin, joten tässä tuskin tarvitsee ilmoittaa mitään ihmeempää. Omaiseni kotihan on jo lähes tyhjä. Olemme päättäneet tulkita, että omaiseni tiesi, mitä teki, kun antoi meille luvan säilyttää osa tavaroista seuraavaa sukupolvea varten varmemmassa paikassa ja lahjoittaa loput pois. Hänen anteliaisuudestaan on niin paljon pitäviä todisteita, ettei tuo käytös ole mitenkään ristiriidassa hänen parempien päiviensä toimintatapojen kanssa. 
4. Velat
  •  Pankkilainat ja annetut vakuudet. Tämän voin sivuuttaa - omaiseni ei ollut velkaa. Muutoin tässä pitäisi ilmoittaa lainan suuruus ottohetkellä, jäljellä oleva pääoma ja laina-aika, mitä tarkoitusta varten laina on otettu jne. ja tämä tietenkin pitää todistaa ASIAKIRJOILLA.
  • Muut velat ja annetut vakuudet. Ilmoitetaan myös maksamattomat laskut. En usko, että omaisellani olisi ollut tuona päivämääränä maksamattomia laskuja, koska minulla on tapana maksaa laskut melkein heti. Jos olisi, niistä pitäisi olla todisteet.
  • Takaukset ja muut vastuut. Tässä pitäisi selostaa taatut lainat ja niiden maksusuunnitelmat. Ei koske minua.
5. Toistuvat tulot. Ilmoitetaan vuositasolla.

  • Kuluvan vuoden palkka- ja eläketulot. Näistä ilmoitetaan maksajat ja mukaan liitetään ASIAKIRJAT, joista selviävät eläkkeen määrät. Lisäksi on ilmoitettava, ovatko summat brutto vai netto. Tässä pitää taas käydä läpi omaiseni kaikki 7 eläkettä. Tilaa on neljälle eläkkeelle.
  • Vuokratulot. Liitteeksi VUOKRASOPIMUS. Tulot ilmoitetaan bruttona. Ei koske minua.
  • Osinkotulot. Ilmoitetaan edellisen vuoden tulot tai arvio kuluvan vuoden tuloista. Tämän ajattelin todistaa omaiseni VEROTODISTUKSELLA.
  • Korkotulot. Ilmoitetaan edellisen vuoden tulot tai arvio kuluvan vuoden tuloista. Aion tehdä samoin kuin edellä, ellen sitten löydä pankin ilmoitusta verotuloista. Tämä asia on vielä hoitamatta.
  • Muut tulot. Ilmoitetaan muut toistuvat tulot, kuten tuet ja avustukset. Ei koske minua. Vai pitäisikö omaiseni rintamalisä ilmoittaa tässä?

5. Toistuvat menot
  • Hoitomaksut. Mukaan on liitettävä SOPIMUS TAI LASKU, josta selviää maksun saaja, peruste tai määrä. Tämä on helppo, kaupungin talouspalvelukeskuksen lähettämä lasku pitkäaikaissairaanhoidosta riittää.
  • Vuokramenot ja yhtiövastikkeet. Mukaan on liitettävä VUOKRASOPIMUS. Minä liitän kuitenkin vain omaiseni asunto-osakeyhtiön SUORAVELOITUSILMOITUKSEN, josta yhtiövastike ilmenee.
  • Velanhoitomenot. Ilmoitetaan korot ja lyhennykset. Ei koske minua.
  • Muut menot. Ilmoitetaan esimerkiksi kodinhoitopalvelut, vakuutusmaksut, kiinteistöverot. Omaiseni KOTIVAKUUTUKSEN ja SÄHKÖN PERUSMAKSUN voisin kenties ilmoittaa, jos löytäisin LASKUT.
6. Lisätiedot
  •  Päämiehen asuminen ja muu huolto. Tässä selostetaan, miten päämies asuu ja kuka hänestä huolehtii. Lisäksi pitää arvioida hänen käyttövarojen tarpeensa per kuukausi. Mielestäni omaiseni käyttövarojen tarve on kutakuinkin nolla. Mihin hän edes voisi tarvita rahaa? Konjakkiin, karkkiin ja hedelmiin? Viemme ne hänelle mielellämme lahjoina. Kenties silmänlumeeksi pitää kuitenkin ilmoittaa tässä jotakin?
  • Vireillä olevat asiat. Tässä ilmoitetaan oikeustoimet ja päämiehen asumiseen ja huoltoon liittyvät asiat, jotka ovat vireillä. Tällainen voisi olla vaikkapa asunnon myyntihanke. Kohta ei kuitenkaan koske minua.
  • Muita tietoja. Tässä ilmoitetaan, jos olen vaikkapa vuokralla omaiseni asunnossa tai olen hänelle velkaa. En ole.
  • Valtuuttajan omaan käyttöön jätetty muu omaisuus kuin pankkitilit.  Tässä kai ilmoitetaan hänen lompakossaan oleva käteinen. Jos hän asuisi vielä kotona, tilanne olisi ehkä toinen, mutta tällä hetkellä omaiseni käytössä ei ole muutamaa vaatekappaletta enempää omaisuutta.
7. Valtuutetun vakuutus. Lopuksi ilmoitan, että antamani tiedot ovat oikeat enkä ole jättänyt tahallisesti mitään mainitsematta.

Melkoinen nivaska!

Vielä pitäisi tietää, pitääkö se viedä henkilökohtaisesti maistraattiin.

Oma tilanne:

Unohdin nämä paperit koko viikonlopuksi työpaikalle unohdettuani ensin perjantaina ottaa kopiot.

Väärä numero, hyvä rouva!

0
| torstai 20. syyskuuta 2012
Kirjoitan tätä jonottaessani kansainvälisen pankin asiakaspalvelunumeroon.

Omaisellani on säästöhenkivakuutus pankkiryhmän vakuutusyhtiössä. Pankki lähetti minulle asiallisesti tiedot omaiseni tileistä ja omistuksista, mutta kehotti ottamaan suoraan yhteyttä xx Henkivakuutus Suomi Oy:hyn, kun tarvitsen tietoja omaiseni vakuutuksista. Numerokin annettiin.

Numero vain oli väärä.

Soitin sinne, ja sain vastauksenkin. Rouva kertoi, että numero on to-del-la vanha eikä enää käytössä. Hän kertoi uuden numeron.

Tämä uusi numero on pankin yleisistä yleisin palvelunumero, jonka jonossa nyt siis istun.
--
Jaaha, nyt asiaa selvitellään. Georgia in my Mind soi.
--
Asiakaspalvelija, simpsakka nuorimies, kysyi, olenko saanut jo muut saldotodistukset. Kerroin kyllä saaneeni ne, enää tieto henkivakuutuksen saldosta 21.8. puuttuu.

Siispä selvitellään lisää. Biisi vaihtui.
--
Asiakaspalvelija lupasi laittaa vakuutusyhtiöön VIESTIÄ, että tarvitsen tuon todistuksen. Jään odottelemaan postiluukun kolahtamista.


Dementti erotettiin rahoistaan

0
| lauantai 15. syyskuuta 2012
Uuden edunvalvojan (ja myös edunvalvontavaltuutetun, kuten minun)  pitää kolmen kuukauden kuluessa tehtävän antamisesta antaa maistraatille luettelo päämiehen varoista ja veloista. Tätä varten maistraatti lähettää viisisivuisen lomakkeen ja nelisivuisen täyttöohjeen.

Aloitin tietojen hankinnan ottamalla yhteyttä omaiseni henkilökohtaiseen pankkineuvojaan. Hän kertoi, että minun pitää toimittaa hänelle kopio maistraatin päätöksestä. Sen perusteella pankki lähettäisi minulle kaikki heidän hallussaan olevat, edunvalvojan tarvitsemat tiedot automaattisesti.

Muutaman päivän kuluttua pankkineuvoja soitti minulle tiedustellen, jäisikö omaiselleni tilinkäyttöoikeus omaan pankkitiliinsä. En ollut tullut lainkaan ajatelleeksi asiaa. Kävelin parhaillaan torin poikki, kun ajattelin ääneen puhelimessa, että siitä tuskin olisi mitään haittaakaan, eihän hän oikeuttaan käyttäisi kuitenkaan. Pankkineuvoja halusi tietää, pystyykö omaiseni käymään pankissa. Totesin, että ei missään tapauksessa. –  Entä käyttääkö hän vielä pankkikorttia? – Ei, en usko, että hän olisi käyttänyt sitä enää pariin vuoteen.

Pankkineuvojan mielestä tällaisessa tilanteessa on parempi lakkauttaa tilinkäyttöoikeus ja pankkikortti kokonaan. Hän kertoi, että joskus päämiehelle jätetään esimerkiksi oikeus nostaa  tietty summa kuukaudessa itse tai oikeus käyttä jotakin tiliä. Omaiseni luovutti kuitenkin kaikki raha-asiansa minulle jo kotona asuessaan. Hän ei tietääkseni tarvitse laitoksessa rahaa mihinkään. Oletan, että jos hänen lompakossaan laitokseen muuton hetkellä olleet rahat olisivat kuluneet loppuun ja hän tarvitsisi lisää, minulle olisi kerrottu siitä. Olisin siirtänyt rahaa hänen tililtään omalle tililleni, nostanut käteisen pankkiautomaatista ja vienyt omaiselleni laitokseen.

Paperipinkka tuli pankista eilen.

Ensimmäisessä paperissa kerrotaan, että omaisellani on pankissa talletustili, ja mainitaan sen saldo. "Tilin käyttö estetty päämieheltä 12.9.2012." Lisäksi mainitaan tiliin liittyvät palvelut.

Toinen paperi on arvopaperiote, jossa kerrotaan omaiseni osakeomistukset ja niiden markkina-arvot.

Kolmannella paperilla kerrotaan hänen sijoitusrahasto-osuutensa markkina-arvo.

Neljäs paperi luettelee hänen suoraveloitussopimuksensa. Olettaisin, että ne jatkuvat sellaisenaan, vaikkei omaisellani enää ole tilinkäyttöoikeutta. Toivottavasti näin on.

Viidennellä paperilla lukee, että "tiedostojemme mukaan asiakkaalla on vakuutuksia/sijoitusia xxx henkivakuutusyhtössä. Tarvitessanne näitä tietoja, pyydämme teitä ystävällisesti lähettämään tiedustelun osoitteella xxx."

Saatekirjeessä kerrotaan, että pankki on estänyt päämieheltä oikeuden käyttää tilejään ja niihin liitettyjä tilinkäyttövälineitä. Mahdollisten luotto- ja pankkikorttien käyttö on estetty varoituksella. Päämiehen käytössä ollet kortit pyydetään palauttamaan pankkiin.

--

Oma tilanne:

Dementin lapsenlapsi kävi puolestani viikko-ostoksilla, kun olin sairaana. Sängyn pohjalla ei voi tietää, mitä tuoretta kaupassa on tarjolla, joten annoin ostoslistan lisäksi suullisia ohjeita. Nuoriso ehti kuitenkin kauppaan mennessä unohtaa ohjeet. Minä puolestani unohdin, että puhelimeni oli jäänyt äänettömälle. Ihan hyvät ostokset tuli, joskin melko runsaat: varmuuden vuoksi mukana oli kaikki, minkä olin maininnut edes sivulauseessa.

Milloin pääsen kotiin?

0
| sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Tänään omaisellani oli huonompi päivä. Hän oli parhaillaan aterialla, kun puolisoni meni häntä tapaamaan. Omaiseni luuli olevansa kutsuilla ja kysyi, milloin pääsee kotiin lepäämään. Sitten hän halusi tietää, missä hän on, ellei hän olekaan vieraisilla. Kuullessaan olevansa vanhainkodissa hän totesi: "No sitten olenkin ihan oikeassa paikassa." Dementti omaiseni halusi määrätietoisesti mennä nukkumaan ja hätisti puolisoni tiehensä. Kello oli noin 17.

Oma tilanne:

Muistin yhtäkkiä, että olen unohtanut vastata Kelan tiedusteluun tilinumerosta. Vastausta varten tarvitaan edunvalvontavaltuutuksen kopio, jonka tietenkin olen myös unohtanut ottaa.

Mitä dementti tahtoo?

0
| lauantai 8. syyskuuta 2012
Vanhusten hoidosta on keskusteltu vilkkaasti tiedotusvälineissä ja varmaan kaduilla ja toreillakin jo keväästä asti. On pohdittu laitosten henkilökuntamitoitusta ja muistutettu, että valtaosa vanhuksista asuu kotona ja tarvitsee palveluja sinne. Dementin omaista keskustelu on koskettanut vain vähän. En koe akuuttia tarvetta nousta barrikadeille sitovan hoitajamitoituksen puolesta sen paremmin laitos- kuin kotihoidossakaan. Minua askarruttavat muut asiat.

Minua askarruttavat kysymykset ikääntyneen itsemääräämisoikeudesta sekä hoivan yksilöllisyydestä ja sen rajoista. On houkuttelevaa ajatella, että ihminen säilyy yksilönä korkeaan ikään saakka, ja siksi häntä tulisi hoitaa yksilöllisesti, hänen oman tahtonsa mukaan. Vai onko sittenkin olemassa jokin raja, jonka jälkeen yksilöllisyys katoaa ja ihminen voidaan hoitaa samoin kuin muut saman laarin vihannekset? Onko oikeus itsemääräämisoikeuteen vain niillä, jotka pystyvät itse huolehtimaan itsestään, ja muille riittää se, että paikalla on puolikas hoitajaa?

Sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan Etenen terävä pää osallistui keskusteluun perjantaina Helsingin Sanomien mielipideosastolla. Markku Lehto, Raimo Sulkava ja Päivi Topo kirjoittavat, että iäkkäillä on samat oikeudet hyvään elämään kuin meillä muillakin. He kertovat, että tutkimusten mukaan toimintakykyä voidaan kohentaa vielä hyvinkin iäkkäänä. Silti hoito perustuu usein toimintakyvyn puutteille eikä jäljellä olevia kykyjä oteta huomioon.

Niinpä. Dementin hoidon tarpeen näytti määrittelevän se, että häneltä menivät jalat alta ja kakat pöksyyn. Sillä hetkellä hänet niputettiin yhteen muiden samanlaisten kanssa. En valita: hän tarvitsi sen hoitopaikan, jonka sai. En osaa myöskään suoralta kädeltä sanoa, mitä hänen kykyjään olisi pitänyt tai pitäisi nyt ottaa huomioon hoidon suunnittelussa.

Lehto, Sulkava ja Topo vaativat, että apua ja tukea tarvitsevan ihmisen mielipiteet ja toiveet pitää selvittää ja toimia niiden mukaan. Tätä varten hän tarvitsee riittävästi tietoa tilanteestaan.

Aivan aiheellisesti he huomauttavat, että mitä heikommat tiedonkäsittelykyvyt ihmisellä on, sitä suurempi houkutus muilla on tehdä päätökset hänen puolestaan.

"On ihmisarvon mukaista selvittää ihmisen oma tahto, vaikkei hän osaisi sitä itse ilmaista. Tuettua päätöksentekoa onkin kehitettävä esimerkiksi laajentamalla edunvalvontavaltuutusta."

Kirjoituksessa ei kerrota, millaista laajennusta tarkoitetaan. Kehotetaanko ihmisiä kirjaamaan nykyistä yksityiskohtaisemmin paperille jo etukäteen, mitä he haluavat puolestaan päätettävän sitten, kun eivät itse siihen kykene? Tätä ei voi kuin kannattaa. Toisaalta (vähäisen) kokemukseni mukaan terveen ihmisen voi olla vaikeaa mieltää, mitä hän voi haluta sairaana. Eihän tarvitse sairastua kuin flunssaan, niin prioriteetit muuttuvat. Virkistyksen ja vilinän sijasta alkaa kummasti kaivata lepoa, rauhaa ja hiljaisuutta. Joku voi kirjata edunvalvontavaltuutukseen, että hänet pitää vanhanakin viedä edunvalvontavaltuutetun toimesta vähintään kerran kuussa oopperaan tai rock-konserttiin. Mutta eikö ole mahdollista, että sairaus vie häneltä kyvyn nauttia tämänsorttisesta ulkoilutuksesta? Entä, jos hän oikeasti haluaakin vain pysyä turvallisten seinien sisäpuolella ja ahdistuu heti, kun kodin tai hoitopaikan ulko-ovi loksahtaa hänen takanaan lukkoon? Mutta valtuutetun on silti toimittava, kuten hän parempina päivinään määräsi?

Vai tarkoitetaanko ehkä, että edunvalvontavaltuutus tulisi voimaan jo paljon ennen kuin ihminen menettää kykynsä päättää asioistaan? Vanhuksella olisi edunvalvoja, joka vahtisi, että viranomaiset selvittävät vanhuksen oman tahdon päättäessään esimerkiksi, mitä kunnallisia palveluja tämä saa. Olisi joku, jolla on oikeus puhua ikäihmisen puolesta. Olen kyllä kokenut, että omaisia kuunnellaan varsin hyvin jo nyt. Ongelma on enemmänkin se, ettei vanhuksen todellisista toiveista saada tolkkua.

Käsitykseni ikäihmisistä ja heidän tarpeistaan perustuu vain yhteen esimerkkiin, sen verran kaukaa seurasin esimerkiksi omien isovanhempieni haurastumista. En siis ole millään muotoa alan asiantuntija. Kunhan ajattelen itsekseni.

Mutta sitä vaan mietin, että miten ihmeessä muistisairaan mielipiteet ja toiveet selvitetään? Olen varma, että sitä kyllä yritetään laitoksessa, jossa omaiseni asuu. Mutta saadaanko mitään selville, vai päätetäänkö asioista hänen puolestaan?

Täytin hänen sinne mennessään monisivuisen lomakkeen, jossa kysyttiin hänen mieltymyksistään ja kiinnostuksen kohteistaan. Tein parhaani, mutta hänen mieltymyksensä eivät ole pysyneet samoina, kun sairaus on edennyt. Hyvä esimerkki on suhtautuminen musiikkiin, josta jo aiemmin kerroin. Kukaan ei koskaan kuullut omaiseni laulavan hänen parhaina päivinään. Nyt hän yhtyy lauluun aina tutun sävelmän kuullessaan. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Omaistani kuuntelemalla voisi päätellä, että hän käy säännöllisesti kävelyllä ja liikkuu pitkiäkin matkoja omin päin. Kaupassakin hänellä on tapana käydä, onhan hän kotirouva. Tarkoittaako tämä, että hän kaipaa ulkoilua ja toivoo syvällä sydämessään, että veisimme hänet pitkästä aikaa ostoksille kauppaan tai torille? En osaa sanoa. Mielestämme omaisemme ahdistuu ja kärsii retkillämme. Ja kävellähän hän todellakaan ei enää osaa.

Omaiseni "tarvitsee riittävästi tietoa tilanteestaan". Mutta kai siinäkin on jokin raja, miten usein ihmiselle kannattaa kertoa, että hän sairastaa etenevää muistisairautta ja että se, ettei hän tätä muista, vaan ajattelee olevansa terve, on vain osoitus hänen sairautensa etenemisestä.

En olekaan pitkään aikaan tai ehkä koskaan kysynyt, mitä omaiseni ajattelee laitoshoidossa olemisensa syystä. Olisi mielenkiintoista kuulla. Melkein veikkaan, että hän uskoo olevansa Lappeenrannan kaupunginsairaalassa toipumassa kitarisaleikkauksesta tai umpisuolentulehduksesta. Oikeasti hän on ihan toisessa kaupungissa.

Palatakseni yksilölliseen hoitoon, siinä saattaisi olla hieman parantamisen varaa. Tosin en ole varma, missä kohdin.

Taitaa olla niin, että hoitokäytännöt on pitkäaikaissairaanhoitoon omaksuttu akuuttihoidon puolelta, jossa potilaat ovat vain käymässä parantuakseen ja palatakseen tavalliseen elämäänsä. Jos olen vähän aikaa kipeänä ja pukeudun sairaalassa yöpukuun,  ymmärrän, etten tarvitse rintaliivejä. Jos kuitenkin asuisin laitoksessa, kuten omaiseni asuu, haluaisinko pukeutua päivää varten mahdollisimman tavallisiin vaatteisiin alusvaatteita myöden? Veikkaan, että haluaisin. Vaatisinko, että minulle puetaan rintaliivit joka aamu? Ehkä, ehkä en. Omaiseni ei näytä vaativan, enkä ole ottanut asiaa puheeksi hoitajien kanssa. Pieni asia, mutta kertoo minusta aika paljon siitä, miten ikääntyneeseen suhtaudutaan. Ajattelen itsekin, ettei sillä ole niin väliä.

Kun vanhus pääsee laitokseen, hänen oletetaan jättävän paljon taakseen. Hänestä tulee neutri, kolmas sukupuoli. Hän ei enää hoida ihoaan, meikkaa eikä laita tukkaansa päivittäin. Hänellä ei ole omia kenkiä eikä mielellään edes omia aamutossuja. Hän käyttää alusvaatteita, jotka eivät ole hänen omiaan tai edes valittuja hänelle itselleen. En tiedä, keskustelevatko hoitajat omaiseni kanssa hänen toiveistaan, kun he pukevat hänet. Ehkä juttelevat, ehkä eivät. Omaiseni sängyn yläpuolella hyllyllä näyttää olevan deodoranttia suihkepullossa. Mihin ja milloin sitä suihkautetaan? Enpä menisi vannomaan, että arvaan oikein. Uskoakseni omaiseni ei terveenä olleessaan käyttänyt aivan vastaavaa valmistetta. Onko sen käyttäminen nyt itsemääräämisoikeuden rikkomus vai laupeudenteko? Kenpä tietäis sen.

Omaiseni saa sitä ruokaa, jota laitoksessa sinä päivänä on tarjolla. Uskoisin, että aamu- ja välipalan suhteen noudatetaan myös toivomuksia: jos joku tykkää enemmän jogurtista kuin voileivästä, hän varmasti saa jogurttia. Omaiseni näyttää saavan enimmäkseen makkaravoileipiä. Kotonaan hän söi mielellään hedelmiä, mutta ei ole enää niistä yhtä kiinnostunut. Kun kuorin hänelle mandariinin, hän syö muutaman palasen mielellään. Mutta pöydälle jätetty mandariini nököttää yleensä siinä yhä, kun tulen viikon päästä uudestaan. Eikö omaiseni ymmärrä, että hänelle on siinä herkkua tarjolla? Eivätkö hoitajat tarjoudu kuorimaan hänelle hedelmää eikä hän itse enää osaa? En osaa sanoa.

Omaiseltani ei enää kannata kysyä mitään, kun hän vastaa puuta heinää. Tai siltä se tuntuu. Tarkoittavatko Lehto, Sulkava ja Topo, että tuo puu ja heinä pitäisi käydä nykyistä tiheämmällä kammalla läpi siltä varalta, että sieltä jostakin joukosta löytyisi omaiseni tahto?

Houkutus tehdä päätökset hänen puolestaan on todellakin erittäin suuri.

--

Oma tilanne:

Flunssa on verottanut voimia.

Maistraatin päätös

0
| lauantai 1. syyskuuta 2012
Ehdin jo selostaa maistraatin päätöksen mukana olleet ohjeet, mutta itse päätös on vielä käsittelemättä. Tässä se tulee:

Päätöksessä manintaan ensin päivämäärä, asia (edunvalvontavaltuutuksen vahvistaminen), hakija (minä) ja asianosaiset (valtuuttajan ja valtuutetun nimet ja osoitteet).

Sen jälkeen jatketaan kohdassa HAKEMUS:

"xxxxx xxxxxx (Dementin omainen) on pyytänyt maistraattia vahvistamaan xxxxx xxxxx:n (läheiseni nimi) 17.3.2009 allekirjoittaman edunvalvontavaltuutuksen, jolla hän määrää xxxxx xxxx:n (Dementin omaisen) edunvalvontavaltuutettuna edustamaan häntä omaisuuttaan ja taloudellisissa asioissaan sekä edustamaan xxxxx xxxxxxx:ää (läheiseni nimi) häntä itseään koskevissa asioissa joiden merkitystä hän ei kykene ymmärtämään sillä hetkellä, jolloin valtuutusta on käytettävä."

En kopioinut väärin, päätöksessä oikeasti lukee "omaisuuttaan ja taloudellisissa asioissaan". Siitä on varmaan jäänyt sana "koskevissa" pois.

Sitten seuraa kohta Kuuleminen:

"Maistraatti ei ole varannut xxx xxxxxxx:lle (läheiseni nimi) tilaisuuttta tula asiassaan henkilökohtaisesti kuulluksi 1.3.2012 päivätystä lääkärinlausunnosta ilmenevän esteen johdosta. xxx xxxxx:n (läheiseni) lapset xxxx xxxxxxx ja xxxxx xxxxxxx (nimet) ovat ilmoittaneet maistraatin esittelijälle 20.8.2012, ettei heillä ole tiedossaan estettä  valtuutuksen vahvistamiselle."


Ja sitten MAISTRAATIN RATKAISU:

"Päätös: 
xxxxxx xxxxxx:n maistraatti vahvistaa xxxxxx xxxxx:n (läheiseni) 17.3.2009 allekirjoittaman edunvalvontavaltakirjan.

Perustelut: 
Hakija on katsonut valtuuttajan tulleen kykenemättömäksi huolehtimaan taloudellisista asioistaan.

Maistraatille toimitetun lääkärinlausunnon 1.3.2012 perusteella valtuuttaja on tullut sairauden vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan niistä asioista, joita 17.3.2009 allekirjoitettu valtuutus koskee.

Valtakirja on tehty lain edunvalvontavaltuutuksesta 6 §:ssä säädetyllä tavalla ja valtuuttaja on ollut valtakirjan tehdessään 18 vuotta täyttänyt. Maistraatin tiedossa ei ole lain edunvalvontavaltuutuksesta 24 §:ssä mainittuja esteitä vahvistaa valtuutusta.

Valtakirjassa valtuutetulle annettu kelpoisuus edustaa valtuuttajaa tämän henkilöä koskevissa asioissa on toissijainen. Kelpoisuuden olemassaolo konkreettisessa päätöksentekotilanteessa edellyttää, että valtuuttaja ei itse kykene ymmärtämään asian merkitystä sillä hetkellä, jolloin valtuutusta olisi käytettävä. Jos xxxx xxxxxx:llä (läheiseni nimi) on hänen henkilöään koskevasta asiasta päätettäessä riittävä kyky ymmärtää asian merkitys, vain hän itse voi tehdä asiassa päätöksen."

Maistraatti huomauttaa siis, että ensisijainen oikeus päättää henkilöään koskevista asioista on edelleen dementillä itsellään. Jos hän ymmärtää, mistä on kysymys, hän päättää itse. En osaa sanoa, mitä tämä käytännössä voisi tarkoittaa.  Jos hän päättää esimerkiksi muuttaa hoitotahtoaan, hän ilmeisesti voi täysin pätevästi tehdä niin. Ainakin, jos lääkäri todistaa, että hänellä on silloin hyvä päivä? Veikkaan, että testamenttiaan hän ei enää voisi muuttaa, koska se on taloudellinen asia. Saatan toki olla väärässäkin.

Tämän jälkeen päätös jatkuu Ohjeina valtuutetulle:

"Valtuutetun tehtävän hoitamisessa on muun ohella noudatettava, mitä edunvalvontavaltuutuksesta annetussa laissa (648/2007), erityisesti lain 4 ja 6 luvuissa on säädetty. Tämän päätöksen liitteenä on tuloste "yleisiä ohjeita valtuutetulle", johon on koottu keskeisiä em. lakiin sisältyviä ohjeita.

Valtuutetun tulee kolmen kuukauden kuluessa tehtävän alkamisesta 21.11.2012 mennessä) antaa xxxxxxxxxx maistraatille luettelo niistä valtuuttajan varoista ja veloista, joiden hoitovastuu on siirtynyt hänelle. Luettelossa on ilmoitettava myös valtuuttajalle hänen henkilökohtaista käyttöään varten jätetty omaisuus."

Noissa mainituissa edunvalvontavaltuutuslain 4. ja 6. luvussa sanotaan samat asiat, jotka olen jo selostanut maistraatin ohjeita koskeneessa postauksessa.

Tämän jälkeen päätöksessä kerrotaan, että vahvistettu valtuutus on merkitty holhousasioiden rekisteriin ja alkuperäiseen valtakirjaan on tehty merkintä vahvistamisesta. Lopuksi on muutoksenhakuohjeet ja maininta täytäntöönpanosta: päätöstä on noudatettava, vaikkei päätös ole saanut lainvoimaa, jollei muutoksenhakutuomioistuin muuta määrää.

Sitten allekirjoitukset ja maistraatin leima, jakelu ja maininta maksusta (120 €).

--

Oma tilanne:

Pyrin eilen määrätietoisesti täydelliseen muistin nollautumisen tilaan ja lähes saavutinkin sen. Nyt harmittaa, etten muista kaikkea, mitä puhuttiin. Sen muistan, että ilta sisälsi useita yllätyksiä.



Joka kolmas Alzheimer-diagnoosi on väärä

0
| torstai 30. elokuuta 2012
Tämähän jo tiedettiin: varsin suuri osa Alzheimer-diagnooseista on vääriä. Toisaalta aiheuttaako se kovin paljon haittaa, jos oireet ovat samoja?





http://yle.fi/uutiset/tutkimus_jopa_30_prosenttia_alzheimer-diagnooseista_vaaria/6274391?origin=rss

Huomioni kiinnittää tässä se, että Alzheimeriin kuuluu tyypillisesti "käytöshäiriöitä". Jos ihmiselle on annettu Alzheimer-diagnoosi, hoitava henkilökunta olettaa, että hänellä on myös käytöshäiriöitä, ja saattaa tulkita täysin normaalit temperamentin ilmaukset käytöshäiriöiksi.

Omaiseni on aina ollut itsepäinen. Se on osa hänen yksilöllistä persoonallisuuttaan, ei käytöshäiriö, joka pitäisi lääkitä pois psykoosilääkkeellä. Uskallan väittää, hyvä käytös on hänelle yhtä tärkeää vuodepotilaana kuin ennenkin. Hän ei kiroile, sadattele eikä puhu säädyttömiä. Se, että hän ei halua herätä kahdeksalta aamulla suihkuun, on eri juttu.

Tässä alkuperäinen juttu, sangen mielenkiintoinen sekin:

http://online.wsj.com/article/SB10000872396390444327204577615353048888094.html

Tämä kappale taitaa koskea omaistani:
... blockages in tiny blood vessels in the brain known as "silent emboli." A study in the American Journal of Psychiatry in March found 43% of Alzheimer's patients had these emboli—and their cognitive function deteriorated twice as fast as those that didn't have them.

--

Oma tilanne:

Minulla on noin miljoona eri salasanaa nettipalveluihin. Opin kuitenkin muistamaan uusimman heti kerrasta!

Postia Kelalta

0
| keskiviikko 29. elokuuta 2012
Kela yllätti kirjeellä. Siinä lukee:

"Saamamme tiedon mukaan Teidät on määrätty xxxxx xxxxxx xxxxxx:n edunvalvojaksi.

Jos eläkkeensaajalla on edunvalvoja, joka hoitaa hänen taloudellisia asioitaan, maksetaan eläke edunvalvojalle tai hänen ilmoittamalleen päämiehen tilille.

Pyydämme Teitä ilmoittamaan oheisella lomakkeella tilin, jolle päämiehenne eläke tulee maksaa. Ilmoittakaa tilinumero IBAN-muodossa jne. jne.

Liittäkää mukaan edunvalvontavaltakirja tai päätös, josta ilmenee tehtävän sisältö."

Sepä oli nopeasti toimittu.

Mielenkiintoista, että minun oletetaan hoitavan omaiseni taloutta omissa nimissäni olevalta pankkitililtä, tai vähintään sitä pidetään mahdollisena. Toki siinä olisi järkeä, jos minulla ei olisi käyttöoikeutta omaiseni tiliin – kaikilla edunvalvojilla ei vamaan ole.

Jos omaisellani olisi vain tämä yksi Kelan eläke, varmaan siirtäisinkin sen tulemaan omaan pankkiini. Perustaisin omaiseni rahoille oman tilin. Asioiden hoitaminen yhden pankin kautta olisi helpompaa ja tulisi halvemmaksikin. Mutta kun omaisellani on kuusi (6) muutakin eläkettä, jotka kaikki tulevat hänen omalle tililleen, ja kolme niistä ulkomailta, niin tilin vaihtaminen tulisi turhan hankalaksi. Lisäksi omaisellani on useita suoraveloitusvaltakirjoja omalle tililleen. Tietenkin minulla olisi nyt oikeus tehdä uudet valtakirjat, mutta enpä taida viitsiä.


Ohjeita eduvalvontavaltuutetuille

0
| tiistai 28. elokuuta 2012
Näin maistraatti ohjeistaa edunvalvontavaltuutettuja (otteita ohjeista):

Valtuutetun tulee valtuuttajan puolesta toimiessaan tunnollisesti pitää huolta valtuuttajan oikeuksista ja edistää hänen parastaan.

Niin, tämä kai on selvää. Tästä keskustelimme, kun valtuutus aikanaan tehtiin.

Ennen kuin valtuutettu tekee päätöksen tehtäviinsä kuuluvassa asiassa, hänen on tiedusteltava valtuuttajan mielipidettä, jos asiaa on tämän kannalta pidettävä tärkeänä ja kuuleminen voi tapahtua ilman huomattavaa hankaluutta. Kuuleminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos valtuuttaja ei kykene ymmärtämään asian merkitystä.

Tajuan kyllä, että neliraajahalvaantuneelta, mutta järjissään olevalta kannattaa kysyä hänen mielipidettään, vaikkei hän pystykään itse hoitamaan asioitaan. Mutta entä omaiseltani?

Lääkärinlausunnon mukaan ei ollut varmaa esimerkiksi, ymmärsikö omaiseni, kun häneltä kysyttiin suostumusta edunvalvontavaltuutuksen rekisteröimiseen. Jos lääkäri ei tiedä, ymmärtääkö omaiseni asioita, voinko minä tietää?

Joskus vaikuttaa siltä kuin omaiseni ymmärtäisi, mutta enimmäkseen ehkä ei. Varmuuden vuoksi olen ottanut tavaksi kertoa omaiselleni silloin tällöin myös esimerkiksi hänen raha-asioistaan. Jos on jotakin ratkaistavaa, hän yleensä sanoo, että tee niin kuin parhaaksi näet. Joskus hän esittää kysymyksen, josta selviää, ettei hän ole ihan varma, mistä puhutaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Mitä tuo erillään mahtaa tarkoittaa? Minulla ei ole pankkikorttia omaiseni tilille. Siksi olen siirtänyt jonkin verran hänen rahojaan tilille, joka on nimissäni, mutta jota en käytä muuhun. Tältä tililtä olen voinut nostaa pankkikortilla omaiselleni käteistä ja maksaa kaupassa, kun olen ostanut hänelle tavaraa. Nimellisesti varat eivät ole erillään, vaikka käytännössä ovatkin. Sirukorttia en kuitenkaan viitsinyt enää hankkia tälle tilille, koska siinä olisi ollut automaattisesti täysin turha luotto-ominaisuus. Olen viime aikoina tehnyt ostoksia omaiselleni käyttötililtäni ja sitten siirtänyt summan tililtä toiselle. Tuskinpa tässä mitään isompaa rahojen sekoittumista on tapahtunut, vai miten maistraatti mahtaisi tulkita, jos pääsisi tulkitsemaan?

Valtuutetun tulee kolmen kuukauden kuluessa... antaa....maistraatille omaisuusluettelo niistä valtuuttajan varoista ja veloista, joiden osalta hänellä valtuutuksen mukaan on kelpoisuus edustaa valtuuttajaa. Jos valtuuttaja myöhemmin saa omaisuutta, jonka osalta..., luettelo saadusta omaisuudesta on annettava yhden kuukauden kuuessa saannosta. 

Omaisuusluetteloa varten oli papereiden mukana lomake ja täyttöohje. Laitoin jo omaiseni pankkineuvojalle pyynnön toimittaa minulle tarvittava todistukset. Palaan tähän myöhemmin.

Jos edunvalvontavaltuutus koskee valtuuttajan edustamista tämän taloudellisissa asioissa, valtuutettu on velvollinen pitämään kirjaa valtuuttajan varoista ja veloista sekä tilikauden tapahtumista.

Mahtavatko tähän riittää tiliotteet? Omaisellani ei liene taloudellisia asioita, jotka eivät ilmenisi tiliotteista. Luulenpa, että jos joutuisin näyttämään tilit säännöllisesti maistraatissa, ne eivät riittäisi. Minun ei kuitenkaan tarvitse, vaan olen käsittääkseni tilivelvollinen käytännössä ainoastaan omaiseni tulevalle perikunnalle. Heille tiliotteet kyllä riittävät.

Jos valtuutus koskee valtuuttajan edustamista muissa kuin taloudellisissa asioissa, valtuutettu on velvollinen pitämään sellaista kirjaa, että hän voi tehdä selon niistä toimenpiteistä, joihin hän on valtuuttajan puolesta ryhtynyt. 


Jaa'a, mitähän toimenpiteitä nämä voisivat olla ja millainen kirjanpito olisi riittävä? Veikkaan, että pidän kirjaa näistä asioista tässä blogissa. Mahtaisi maistraatti olla riemuissaan, kun printtaisin heille kirjanpidoksi blogipostauksia :)

Käytännössä saatan joutua edustamaan omaistani hänen terminaalivaiheen hoitoonsa liittyvien ratkaisujen teossa. Silloin kirjanpidossa pitäisi kai lukea: "tänään (päivämäärä) kielsin hoitajia laittamasta omaistani letkuruokintaan" tai vastaavaa. Tai sitten voisin antaa luvan antaa omaiselleni jotakin tutkimusvaiheessa olevaa lääkettä.

Valtuutettu ei saa edustaa valtuuttajaa, jos vastapuolena on 1) valtuutettu itse, valtuutetun puoliso tai joku, jota valtuutettu edustaa; 2) valtuutetun tai hänen puolisonsa lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi tai isovanhempi taikka tällaisen henkilön puoliso; tai 3) valtuutetun sisaruksen lapsi tai vanhemman sisarus.

Tämä tuli minulle yllätyksenä. Tämähän tarkoittaa, etten voi esimerkiksi laittaa omaiseni asuntoa vuokralle siten, että siihen muuttaisi joku lähisukulainen. Aivan ymmärrettävää siltä kannalta, että tällaisessa tilanteessa voisi olla kiusaus määritellä vuokra niin alhaiseksi, että se olisi vastoin omaiseni taloudellista etua. Toisaalta eihän omaiselleni ole käytännössä juurikaan taludellista etua koko asiasta, koska 85 % hänen tuloistaan menee hoitomaksuun. Sitä paitsi hän todennäköisesti antaisi ilomielin lapsenlapsensa asua kodissaan vaikka aivan ilmaiseksi.

Entä, jos lapsenlapsi menee tapaamaan omaistani laitokseen ja pyytää suoraan häneltä, saisiko muuttaa isoäidin kotiin asumaan? Isoäidin mielestä idea on hyvä ja hän antaa luvan. Onko minun velvollisuuteni vastustaa asiaa, koska se on vastoin omaiseni taloudellista etua? En varmasti vastustaisi, koska käytäntö vahvistaisi isoäidin ja lapsenlapsen suhteita, mikä on omaiseni etu.

Mitähän maistraatti tähän sanoisi?

Valtuutettu ei saa lahjoittaa valtuuttajan omaisuutta. Valtuutettu saa kuitenkin antaa valtuuttajan puolesta lahjan, jonka antamisen perusteet on yksilöity valtakirjassa.

Minä ja asianajaja yritimme selittää omaiselleni, minkä takia hänen kannattaisi sallia valtakirjassa lahjojen antaminen. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt asiaa, ja kun asianajaja kysyi häneltä suoraan, merkitäänkö oikeus antaa lahjoja paperiin vai ei, hän sanoi, että ei merkitä. Niinpä minulla ei nyt ole oikeutta antaa lahjoja hänen puolestaan.

Eipä silti, ei hänellä ole varaakaan lahjoihin. Mutta jos olisi, olisi mukavaa, jos lapsenlapset voisivat saada lahjoja entiseen tapaan. Mahtaiskiko maistraatti oikeasti puuttua tähän?

Lahjanantamiskielto on varmaankin tarkoitettu sitä varten, että en lahjoita omaiseni omaisuutta kodittomille kissoille tai muuhun sydäntäni lähellä olevaan tarkoitukseen. Mutta että omaiseni ei enää saa muistaa nuoria sukulaisia lainkaan?

Jos tätä lukee joku, joka pohtii edunvalvontavaltuutuksen muotoilua, neuvoni on: ANTAKAA VALTUUTETULLE OIKEUS ANTAA LAHJOJA PUOLESTANNE! Tarkentakaa niin yksityiskohtaisesti kuin haluatte: kertokaa, kenelle lahjoja saa antaa, missä tilanteissa ja minkä arvoisia ne saavat olla. Esimerkiksi: lapsenlapsilleni tulee antaa 100 euron arvoinen joululahja ja 50 euron arvoinen joululahja kullekin vuosittain kuolemaani asti.

Lahjoilla voi myös toteuttaa verosuunnittelua, jos sattuu olemaan rikas tai edes keskivarallinen. Perintöverot jäävät sitä pienemmiksi, mitä pienempi omaisuus on poismenon hetkellä. Omaisuutta saa lahjoittaa verottomana tietyn summan tietyssä ajanjaksossa. Se kannattaa tehdä. Antakaa valtuutetulle siihen lupa!

Valtakirjassa voidaan määrätä, että valtuutetun tekemiin oikeustoimiin sovellettaan holhoustoimesta annetun lain säännöksiä edunvalvojan tekemien oikeustoimien luvanvaraisuudesta. Määräys voidaan rajoittaa koskemaan määrättyjä oikeustoimia. Jos valtakirjassa on tällainen määräys, lupaa on haettava...maistraatilta.

Tässä on kyse siitä, että esimerkiksi huoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden myyntiin pitäisi hankkia lupa maistraatilta.  Omaiseni valtakirjassa ei tällaista määräystä ole. Päin vastoin siinä määrätään, että minulla on oikeus myydä nuo osakkeet, jos se on tarpeen omaiseni hoidon järjestämiseksi tai hänen välttämättömien menojensa hoitamiseksi.

Jos valtakirjassa on nimenomaisesti määrätty, että valtuutettu saa edunvalvontavaltuutuksen nojalla myydä tai muuten luovuttaa kiinteistön, hakea kiinnitystä tai perustaa panttioikeuden kiinteistöön, valtuutettu on kelpoinen edustamaan valtuuttajaa näissä oikeustoimissa.... On siis syytä huomata, että kiinteistöä koskeat luovutus- ja panttaamistoimet ovat valtuutuksen nojalla mahdollisia vain, jos valtakirjassa on näistä nimenomainen määräys.

Tämä on tärkeää niille, jotka omistavat kiinteistön, käytännössä omakotitalon. ANTAKAA VALTUUTETULLE OIKEUS TARVITTAESSA MYYDÄ KIINTEISTÖ TAI HAKEA SILLE KIINNITYSTÄ! Jos ette niin tee, taloanne ei voi myydä eikä sitä vastaan voi edes ottaa lainaa, vaikka tarvitsisitte kipeästi rahaa kalliisiin lääkkeisiin tai hoitoihin.

Jollei valtuutetun palkkiosta ja kulujen korvaamisesta ole sovittu eikä valtuuttaja ole niistä määrännyt, valtuutetulla on oikeus saada valtuuttajan varoista korvaus tarpeellisista kuluistaan sekä tehtävänsä laatuun ja laajuuteen nähden kohtuullinen palkkio.

Valtuutetulla on siis oikeus palkkioon, vaikkei siitä olisi erikseen sovittu. Mikä sitten on kohtuullinen palkkio? Tähän asti olen hoitanut omaiseni asioita melko pienellä palkkiolla. Siihen aikaan, kun kävin hänelle kaupassa, minulla oli tapana ostaa myös omaan kotiini leipää ja maitoa omaiseni laskuun. Varmaan muistatte myös sen kakkabonuksen, jonka myönsin itselleni jouduttuani siivoaman omaiseni jätöksiä. Käytän tukevaa bonuslaukkua edelleen lähes päivittäin. Sen jälkeen en kuitenkaan ole ottanut palkkioita. Tai ehkäpä palkkioksi voidaan laskea se, että olen majoittanut perheemme vieraita omaiseni asuntoon. Se on mielestäni ollut oikein ja kohtuullista.

Jos edunvalvontavaltuutus koskee valtuuttajan edustamista tämän taloudellisissa asioissa, valtakirjassa voidaan määrätä, että valtuutetun tulee määräajoin... antaa maistraatille tili.... Vaikka valtakirjassa ei ole määräystä tilin antamisesta, maistraatti voi pyytää valtuutettua antamaan tilin tehtävänsä hoitamisesta, jos siihen on syytä.

Tiesin tästä etukäteen ja siksi laitatin omaiseni edunvalvontavaltakirjaan nimenomaisen maininnan, että minun EI TARVITSE tehdä tiliä maistraatille. Tämä on edunvalvojan ja edunvalvontavaltuutetun ero: edunvalvojan pitää aina näyttää vuosittain tilit maistraatille, mutta valtuutetun ei välttämättä tarvitse. Maistraatti voi kuitekin pyytää minuakin antamaan tilit tutkittaviksi. Lisäksi minun pitää joka tapauksessa tehdä lopputilitys omaiseni kuoltua hänen perikunnalleen.

Valtuutettu ei ilman valtuuttajan suostumusta saa ilmaista edunvalvontavaltuutukseen liittyvän tehtävän perusteella tietoon saamaansa asiaa, joka valtuuttajan taloudellisen edun tai yksityisyyden suojaamiseksi on pidettävä salassa.

Tässä on nyt se salassapitomääräys, jonka olen sanonut tunkevan kapulan suuhuni. On tulkintajuttu, missä omaiseni yksityisyyden suojaamisen raja kulkee. Minulle sanottiin kuitenkin maistraatissa, että omaiseni terveydentilaa koskevat tiedot tulisi pitää salassa.  Toisaalta julkaiseminen blogissa rikkoo omaiseni yksityisyyttä vain, jos joku tietää, ketä täällä julkaistut tiedot koskevat. Ja tehän ette tiedä. Jos väitätte tietävänne, voin aina sanoa, että luulette vain. Tosiasiassa kerron jostakin ihan toisesta ja sitä paitsi olen keksinyt ainakin puolet. Joten nähtäväksi jää, minkälaisen nuhdesaarnan vielä saan maistraatilta.

Omaiseni kuoleman jälkeen voin jälleen kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo, koska asemani edunvalvontavaltuutettuna päättyy siihen.

Edunvalvontavaltuutuksen lakattua olemasta valtuutettu on velvollinen viipymättä luovuttamaan valtakirjan ja hoidossaan olevan omaisuuden valtuuttajalle, tämän edunvalvojalle, toissijaiselle valtuutetulle tai muulle omaisuuteen oikeutetulle.

Kun valtuutus lakkaa olemasta voimassa valtuuttajan kuoleman vuoksi eikä omaisuutta voida viivytyksettä luovutta pesän osakkaiden yhteishallintoon, valtuutettu voi luovuttaa omaisuuden sellaisen pesän osakkaan hoidettavaksi, joka perintökaaressa.... säädetyin tavoin voi pitää huolta pesän omaisuudesta.

Tämän jälkeen tulee vielä tarkempia oheita menettelystä valtuuttajan kuoltua sekä ohjeet sen varalle, jos valtuutettu kuoleekin ennen kuin valtuuttaja.

--

Oma tilanne:

Unohdin eilen laittaa kiireellisen kirjeen postiin.  Tänäänkin muistin vasta töiden jälkeen, joten se ei ilmeisesti enää ehdi huomenna jaettavaksi, vaikka vein sen kotikaupunkini pääpostiin.



Postia maistraatista

0
| sunnuntai 26. elokuuta 2012
Maistraatista tuli perjantaina paksu kirje, josta riittää varmasti kerrottavaa ja pohdittavaa useampaankin blogipäivitykseen. Ensin kuitenkin pieni, ärsyttävä yksityiskohta: kirjekuori oli suljettu maistraatissa huolimattomasti siten, että paperinipun viimeinen liuska oli tarttunut oikeasta reunastaan tiukasti kiinni kuoren liimaukseen. Tuota paperia oli mahdototonta irrottaa kuoresta siististi. Siinä rytäkässä se myös repeytyi.

Ja mikä tuo paperi sitten oli? No tietenkin koko nivaskasta juuri se, jota useimmin tarvitaan. Se, jota joka käänteessä ulkopuolisille näytetään. Se, millä valtuutuksen saaja osoittaa olevansa valtuutettu. Se, jossa on maistraatin leima ja virkailijan omakätinen allekirjoitus. Nimittäin ote holhousasioiden rekisteristä.

Kuoren muu sisältö oli:

- 120 euron lasku, joka oli osoitettu omaiselleni.

- Maistraatin päätös, 2 liuskaa.

- Valitusosoitus, 1 liuska

- Alkuperäinen edunvalvontavaltakirja, johon on maistraatissa lyöty leima sekä kirjoitettu päivämäärä, diaarinumero ja esittelijän allekirjoitus. "xx:n maistraatti on vahvistanut tämän edunvalvontavaltuutuksen. Laki edunvalvontavaltuutuksesta 23 §."

- Omaisuusluettelo. 5 liuskaa.

- Omaisuusluettelon täyttöohje. 4 liuskaa.

- Yleisiä ohjeita valtuutetulle. 3 liuskaa.

Olen nyt siis virallisesti omaiseni edunvalvontavaltuutettu. Asema näyttäisi tuovan lähinnä uusia velvollisuuksia ja rajoituksia. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä tilannetta, jossa joutuisin käyttämään valtuutetun oikeuksiani.

Todennäköisin sellainen tilanne tulee eteen, jos omaiseni kodin taloyhtiö päättää teettää putkiremontin. Omaisellani tai hänen edesmenneen puolisonsa kuolinpesällä ei ole niin paljon säästöjä, että niistä pystyisi irrottamaan varat remonttiin, eikä hoitomaksun jäkeen käteen jäävällä 15 prosentin osuudella eläketuloista pysty hoitamaan vastaavaa rahoitusvastiketta kuukausittain. Tuossa tilanteessa huoneisto pitäisi todennäköisesti myydä. Edustaisin kaupassa omaistani ja allekirjoittaisin kauppakirjat hänen puolestaan. Oikeuteni tehdä tämä mainitaan erikseen edunvalvontavaltakirjassa.

On hyvin tärkeää, että valtakirjassa sanotaan tarkasti, mitä valtuutettu saa tehdä ja mitä ei. Tämä ei mielestäni tule oikeusministeriön esitteissä ja ohejistuksissa riittävästi ilmi. On ikävää, jos valtuutetulle ilmenee vasta maistraatin lähettämistä ohjeista, mikä kaikki hänelle on kiellettyä, ellei sitä mainita erikseen valtakirjassa. Näissä ohjeissa oli muutama yllätys minullekin, vaikka luulin tuntevani asiat melko hyvin.

Palaan asiaan mitä pikimmin, koska tiedän monien tulevan blogiini nimenomaan edunvalvontavaltuutukseen liittyvien postauksien takia.

--

Oma tilanne:

Paljon on taas tekeillä yhtä aikaa, mutta muistini on toiminut kohtuullisen hyvin.

Edunvalvontavaltuutus: Lähiomaisten kuuleminen

0
| maanantai 20. elokuuta 2012
Onkohan minulla lukija maistraatissa? Juuri, kun sain arkaluontoiset asiat kerrotuiksi, maistraatti aktivoitui.

Omaiseni edunvalvontavaltuutusta käsittelevä esittelijä pyysi apuani tavoittaakseen omaiseni lapset, joista toinen asuu pysyvästi ulkomailla. Näillä lähiomaisilla on nimittäin oikeus tulla kuulluiksi ennen kuin edunvalvontavaltuutus vahvistetaan, ja maistraatilla on velvollisuus tarjota heille tätä mahdollisuutta.

Maistraatti tiedusteli heiltä, onko heillä tiedossaan "asioita tai seikkoja, jotka estäisivät edellä mainitun edunvalvontavaltuutuksen vahvistamisen". Tästä pyydettiin ilmoittamaan kirjallisesti, puhelimitse tai sähköpostilla määräaikaan mennessä. "Määräjan noudattamatta jättäminen ei estä ratkaisemasta asiaa", jatkui kirje.

Molemmat lähiomaiset ilmoittivatkin välittömästi maistraatille, ettei heillä ole mitään sitä vastaan, että minusta tulee heidän äitinsä edunvalvontavaltuutettu.

--

Oma tilanne:

Unohdin hankkia omaiselleni konjakkia, vaikka  lupasin.

Miten koti puretaan

2
| keskiviikko 15. elokuuta 2012
Blogini menneisyyden tapahtumista kertova osuus lähestyy päätöstään, mutta edunvalvontavaltuutus makaa edelleen maistraatin jonossa. Hyvä juttu – kerkiän siis kertoa kaiken olennaisen ennen kuin maistraatti tunkee kapulan suuhuni. Valtuutettuhan ei  periaatteessa enää voi kertoa vapaasti valtuuttajansa terveydentilasta ja taloudesta. Nyt olen vielä kuka tahansa, joka vain sattuu tietämään asioista, joten menköön viimeisen kerran.

Omaiseni muutettua laitokseen hänen kotinsa jäi tyhjäksi. Päätimme yhdessä perillisten kanssa, ettei sitä kiirehditä laittamaan vuokralle tai myymään. Omaiseni 15 prosentin osuus omista tuloistaan riittää nipin napin yhtiövastikkeeseen ja sähköön, joten välitöntä tarvetta saada tuloja huoneistosta ei ole. Ja jos tuloja tulisikin, niistä valtaosa menisi hoitomaksuun. Joten miksi vaivautua?

Tuntui hieman oudolta mennä omaiseni kotiin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun tiesin, ettei hän enää koskaan palaa. Näin kodin purkaminen suunnilleen meni:

1. käynnillä kokosin hieman omaiseni vaatteita nimikoitavaksi ja laitokseen vietäväksi. Otin mukaan myös avaamattomat vaippapaketit, jotka lahjoitimme laitokseen. Vein roskat.

2. Tyhjensin jääkaapin sisällön roskikseen. Avaamattomat pakkaukset toin omaan jääkaappiini.

3. Jynssäsin jääkaapin puhtaaksi. Oli melkoinen urakka! Tyhjensin ja sulatin pakastimen ja kannoin osan sisällöstä omaan pakastimeeni.

4. Tyhjensin keittiön kaapit elintarvikkeista. Valtaosa jauhoista, ryyneistä ja muusta kuivatavarasta oli 3–4 vuoden takaa eli vanhentuneita. Kaikki oli isoissa muovirasioissa, jotka olivat lähes täynnä. Esimerkiksi sokeria oli yhä jäljellä kolmisen kiloa. Sokeri  ja suola olivat melkein ainoat, jotka otin käyttöön

5. Aloitin vaatekaappien ja -laatikoiden tyhjennyksen. Pidin silmällä, olisiko omaisellani yhtään t-paitaa, joka olisi riittävän siisti ja helposti puettava (lue: iso) laitoksessa käytettäväksi, mutta ei ollut. Kaikki oli pääsääntöisesti tahraista, nyppyistä ja vanunutta. Alushousut eivät olleet vaippakokoa, joten saivat mennä. Sukkahousuja omaiseni tuskin enää koskaan pukisi ylleen. Rintaliiveistä jätin parit, mutta valtaosa meni roskiin. Sinne menivät myös omaiseni sijauspatja, peitto ja osa tyynyistä. Arvelin, että hajua ei olisi saanut pesemällä pois.

6. Lajittelin henkareissa olevat vaatteet neljään kasaan: mahdolliset laitokseen vietävät tai muuten omaiseni käyttöä varten säilytettävät, säilytettävät vintage-vaatteet,  UFFin laatikkoon tai Pelastusarmeijalle menevät ja lumput. Valtaosa oli lumppua. Vein yhden viikonlopun aikana muistaakseni 7–8 isoa jätesäkillistä vaatteita taloyhtiön jätesäiliöön. (Ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi, että kaatopaikalle ne eivät menneet, vaan poltettaviksi. Niistä tuli kaukolämpöä.)

Vaatteita oli niin paljon ja olin jo omaiseni asioiden hoitamisesta niin väsynyt, että heitin pois kaikki vaatteet, jotka olisi pitänyt pestä ennen UFFin laatikkoon laittamista. Tiesin, etten jaksaisi puljata niiden kanssa.

Vintage-vaatteita oli kymmenkunta. Mukana oli muutamia oikein kauniita 60-luvulla tai 70-luvun alussa teetettyjä cocktail-mekkoja ja pikkupuseroita sekä yksi täyspitkä Marimekko, jonka leikkaus oli oikein pukeva. Kokeilin niitä ja ihmeekseni mahduinkin useimpiin, mutta värit olivat minulle täysin väärät. 19-vuotias lapsenlapsi sen sijaan näytti niissä hurmaavalta. Jostakin syystä vaatteet eivät kuitenkaan kiinnostaneet häntä. Ehkä siksi, että leikkaukset olivat erittäin pidättyväisiä. Mekot olivat minejä, mutta kaula-aukot kuristavia.

Taittelin omaiseni siisteimmät puserot ja hameet pariin pahvilaatikkoon, jotka tungin oman kotini yläkaappeihin. Myös uusimman jakkupuvun sekä valikoiman mustia vaatteita säilytin. Omistin niille ja vintage-vaatteille yhden kaapin kotonani.

7. Sitten pidin vähän taukoa. Kesälomalla kävin läpi valtavan vinttikomeroni ja kaikki kotini vaatekomerot ja yläkaapit. Heitin suuren määrän tavaraa pois. Tämän tehtyäni tiesin, minkä verran pystyin varastoimaan omaiseni ja hänen edesmenneen puolisonsa tavaroita seuraavaa sukupolvea varten. Minusta ja puolisostani tuli kierrätyskeskuksen vakioasiakkaita. Ensin veimme sinne oman kodin tavaraa, sitten omaiseni kodin kamaa.

8. Minä ja seuraava sukupolvi käytimme yhden kesäisen päivän omaiseni astioiden, ruoanvalmistusvälineiden, tekstiilien ja koriste-esineiden inventointiin. Hän vei mukanaan tavarat, jotka tarvitsi heti, ja merkitsi tarralapuilla ne, jotka pakkaisin häntä varten odottamaan sitä hetkeä, jolloin hänellä olisi itsellään tarvetta niille ja/tai omaa säilytystilaa. Jotakin pantiin syrjään myös myytäväksi nettihuutokaupassa. Neljäs kasa meni kierrätyskeskukseen ja viides lajiteltiin pihan jäteastioihin. Metalli- ja lasijätettä kertyi yllättävän paljon.

Omaisellani oli jonkin verran suomalaista design-lasia, mutta esimerkiksi astiasto oli hyvin vaatimaton, vaikka määrällisesti runsas. Ruokailuvälineitä oli valtavasti. Saman sarjan veitsiä ja haarukoita oli neljää-viittä kokoa ja mallia. Olen kuullut esimerkiksi kalaveitsistä, mutta en tosiaankaan osaisi kattaa noilla välineillä oikeaoppisesti.

Kodintekstiilejä oli myöskin todella paljon. Varmasti yli 150 kankaista lautasliinaa, kymmenittäin tabletteja ja pöytäliinoja. Verhoja vaikka koko kerrostalon tarpeisiin. Valtaosa näistä oli aivan laadukasta tavaraa, mutta oudot värit tekivät niistä pääosin käyttökelvottomia. Tekstiilit menivät Pelastusarmeijalle, koska kierrätyskeskus ei ottanut niitä vastaan. Paljon meni roskiinkin tahrojen takia.

9. Pakkasin jälkipolven valitsemat koriste-esineet huolellisesti silkkipaperiin, kuplamuoviin ja Ikean isoihin muovilaatikoihin. Raahasin ne kotini yläkaappeihin. (Jos ihmettelette, mitä koriste-esineitä nuoriso haluaa säilyttää, niin ne ovat afrikkalaisia eläinaiheisia veistoksia 1950-luvulta.)

10. Seuraava sukupolvi halusi säilyttää isovanhempiensa kirjastosta mahdollisimman paljon. Nämä elivät ajalla, jolloin tieto oli kirjoissa eikä wikeissä, ja maissa, joissa ei ollut yleisiä kirjastoja. Siten heidän kirjastonsa oli edelleen kiinnostava, laaja ja kattava, vaikka olimme harventaneet sen kolmasosaan jo edellisessä muutossa. Sulloin kaiken kodissani jäljellä olevan säilytystilan täyteen upeita teoksia. Vain sukuraamatuille ja muutamille isoille kuvateoksille oli tilaa kirjahyllyssä.

11. Kävin käsiksi omaiseni paperipinoihin. Niiden selvittely vei useita päiviä, vaikka en jäänyt lukemaan kiinnostaviakaan löydöksiä. Lajittelin erikseen roskiin menevät (valtaosa), säilytettävät viralliset paperit ja muistoina säilytettävät paperit. Viimeksi mainituissa oli pari mapillista avioparin toisilleen kirjoittamia kirjeitä sekä lasten vanhemmilleen kirjoittamia kirjeitä. Tässä perheessä oli normaalia, että perheenjäsenet asuivat pitkiäkin aikoja erillään, eri maanosissa, ja silloin kuulumiset kerrottiin kirjeitse. Virallisista papereista löysin viimein omaiseni terveydentilaan liittyviä dokumentteja, joita olisin tarvinnut jo vuosia sitten.

12. Tässä vaiheessa sain päähäni, että huoneistosta tulisi suvun vierashuoneisto. Harmitti, että olin heittänyt paljon aivan käypää keittiövälineistöä pois, kun vielä luulin olevani tyhjentämässä asuntoa. Päätimme jättää asuntoon sen verran tavaraa, että siellä on mukavaa yöpyä.

13. Kierrätyskeskuksesta tilattiin kuljetus ylimääräisille huonekaluille. Omaiseni oli halunnut pitää kiinni mahdollisimman monesta edellisen kotinsa huonekalusta muuttaessaan pienempään, joten hänen kotinsa oli sangen täyteen pakattu. Huoneistosta tuli heti avarampi, kun karsimme kalustusta. Vaihdoimme hänen vuoteensa kahteen siistiin sänkyyn kierrätyskeskuksesta.

14. Kun kaikki komerot ja kaapit olivat tyhjät, siivosin huoneiston perusteellisesti katosta lattiaan. Siihen meni viime talven talviloma.

15. Lopuksi aloin tyhjentää omaiseni vintti- ja kellarikomeroita. Vintistä paljastui yllätys: tuholaiset olivat päässeet käsiksi villatekstiileihin. Omaisellani oli laaja kokoelma bhutanilaisia perinteisiä kirjailtuja villakudonnaisia, joissa nyt ryömi toukkia. Kaikki vintissä säilytetyt tekstiilit menivät roskiin. Perilliset lohduttivat, että he olivat aina inhonneet synkkiä kankaita. Ehkä ne olisivat kiinnostaneet jotakin etnografista museota, mutta se oli nyt myöhäistä.

Tuholaiset eivät olleet tulleet lainkaan mieleeni, kun muutossa pakkasimme vinttikomeron täyteen. Eipä meillä toisaalta olisi ollut sille mitään vaihtoehtojakaan. Tavaraa oli yksinkertaisesti liikaa. Uskoakseni syyllisiä olivat aivan perinteiset koit, koskapa pakkauksista pöllähteli huoneistoon siivekkäitä. Kuoriaisia ei näkynyt missään vaiheessa, ja tekstiileissä oli isoja reikiä sekä purua. Vain suomalainen ryijy säilyi vahingoittumattomana. 

Kun vuosi oli kulunut omaisen laitokseen muutosta, hänen kotinsa oli pääosin tyhjennetty ja siistitty. Olin viettänyt siellä lähes kaiken vapaa-aikani.
--

Oma tilanne:

Huh, tulipa pitkä tarina. Nyt en muista enempää, mutta palaan asiaan.

Henkilökunta, konjakkia!

0
| lauantai 11. elokuuta 2012
Muutama lukijoista on kenties päässyt maistamaan lääkekonjakkia. Minä en ole, siis en ollut ennen tätä päivää.

Sattui niin, että vihjaisimme omaisellemme konjakkihömpsyjen mahdollisuudesta, ja hänen mielestään se oli mainio idea. Luulin, että hänen nimikkopullossaan olisi vielä hyvinkin ilolientä jäljellä, kun ensimmäinen ei ollut kulunut 9 kuukaudessa loppuun ja uuden lekkerin veimme hänelle jouluksi. Eihän siitä ole vasta kuin 8 kuukautta ja rapiat. Mutta niin vain kävi, ettei hoitaja enää löytänyt pulloa Hoitokodin lukollisesta viinakaapista. Kävin oikein itsekin asian toteamassa.

Mutta lääkekonjakkia löytyi. – Laitetaanko tätä, kysyi hoitaja. Laitettiin sitä. Ja se oli todella hyvää – paljon parempaa kuin se, mihin meillä on ollut varaa. Pehmeää ja hieman makeaa. Lupasin kuitenkin hoitajalle, että ensi kerralla tuomme omaisellemme jälleen ikioman taskumatin.

Juoma maistui mainiosti myös omaiselleni. Hän joi pikku lasillisen kolmella kulauksella.

Omaiseni on viihtynyt Hoitokodissa käsittääkseni oikein hyvin. Parin ensimmäisen hoitokotikuukauden aikana hänen vointinsa parani selvästi. Säännöllinen ruokailu toi väriä poskille ja ehkä hieman grammojakin kertyi.

Hän oli niin hyvässä kunnossa, että pohdin, onko hän oikeassa paikassa. Etenkin, kun saman huoneen kolme muuta rouvaa vaikuttivat häneen verrattuna muumioituneilta. Kukaan heistä ei puhunut, kaikki pelkästään makasivat vuoteissaan ja vain yksi otti katsekontaktia. Kysyin henkilökunnalta, onko omaiseni heidän mielestään oikealla osastolla. Eikö hän kuuluisi osastolle, jonka potilaat vielä jaksavat kokoontua yhteisiin tiloihin ja osallistua kuntouttavaan ohjelmaan?

Minulle kerrottiin, että omaiseni kyllä osallistuu ohjelmaan päivittäin. Välillä ryhmä kokoontui omaiseni osastolla, välillä muualla. Minulle kerrottiin myös, että omaiseni on ystävystynyt naapurivuoteen rouvan kanssa, ja heillä oli aivan omat, joskus roisitkin jutut keskenään.  Rouvat oli siirretty vierekkäin juuri jutustelun helpottamiseksi.

Naapurin rouva ei siis ollutkaan vihannes! Kun saimme tietää, että hän puhui, tervehdimme huoneeseen mennessämme myös häntä, mikäli hän ei nukkunut. Välillä vaihdamme pari sanaa. Enimmäkseen hän on kuitenkin omassa maailmassaan. Uskoisin, että hänen sairautensa on hieman pidemmällä kuin omaiseni sairaus.

Heti kohta minäkin ymmärsin, että omaiseni on täysin oikeassa paikassa. Aloin nimittäin vähitellen käydä omaiseni omaisuutta läpi ja siirtää arvotavaroita turvaan, pois tyhjilleen jääneestä asunnosta. Minua kiinnosti eräiden korujen tarina, ja otin ne mukaan omaiseni luo. Ajattelin, että hän saattaisi jopa haluta käyttää niitä vielä. Hän ei kuitenkaan tunnistanut niitä enää lainkaan eikä ollut niistä kiinnostunut.

Sama toistui, kun vein hänelle vanhoja valokuva-albumeita valmistautuneena äänittämään hänen kertomuksiaan kuvien henkiöistä ja tapahtumista. Hän kyselikin minulta, mitä kuvissa oli! – Kuka tämä herrasmies on, hän kysyi, kun hänen käsiinsä osui isokokoinen kuva hänen omasta aviomiehestään.

Luulin ensin, että hän pilailee. Mutta ei hän pilaillut. Nyt häneltä oli viimein mennyt myös muisti.

--

Oma tilanne:

Kysyin puolisoltani, mitä olen unohtanut viime aikoina. Hän ei osannut sanoa. Yeisin tilanne, johon hän törmää, on kuulemma se, että en muista, mitä hän on viimeksi sanonut. Hmm, olisiko tuossa perää? Olisin ollut valmis väittämään, että HÄN se ei muista, mitä minä puhun.

Unohduksen huippu: ei muista kuolevansa

0
| sunnuntai 5. elokuuta 2012


Kun omaiseni asui vielä kotona, keskustelimme usein hänen lähestyvästä kuolemastaan. Hän arveli  olevansa matkalla hautaan ja jo sinne joutavansakin, mutta ei aivan vielä. Hänelle oli tärkeää, että muistan, missä hänen valmiiksi maksettu hautapaikkansa on. Vakuutin aina, että tiedän sen ihan tarkkaan.

Keskustelimme myös hautajaisista. Hänen mielestään siunaus- ja muistotilaisuudet olivat niin masentavia, ettei hän halunnut sellaisia itselleen ollenkaan. Kun kysyin, keille kaikille hän toivoo kuolemastaan kerrottavan, hän arveli, ettei kenellekään tarvitse kertoa. Kuolinilmoituksen hän kuitenkin halusi, ja hän ojensi minulle värssyn, joka hänen mielestään sopisi ilmoitukseen hyvin.

Kyseessä oli Vexi Salmen sanoittama mieskuorolaulu Veteraanimarssi (Me teimme sen). Se menee näin:


Me teimme sen mitä täytyikin
teimme rintamin harvenevin
Me teimme en kukin paikallaan
teimme puolesta syntymämaan.


Sotaa kukaan meistä tahtonut ei,
suurvaltojen mainingit mukanaan vei.
Me teimme sen mitä täytyikin,
teimme rintamin harvenevin.


Vuosikausia jouduimme vaikenemaan,
Suomi kirjoitti kohtaloaan,
mutta historiaa ei toiseksi saa,
totuus jälleen on kunniassaan.


Moni vaiennut veljemme koskaan ei nää
uutta nuorisojoukkoa ymmärtävää.
Työmme tunnustaen he myöntävät sen,
vapaa Suomi nyt lapsille jää.


Ei ihan perinteisin maahanpanijaisvärssy, sanoisin.

Kotona omaisellani oli esillä makuuhuoneessa grafiikan lehti, jossa Kuolema piileksii koivunrunkojen takana sieltä eläviä tarkkaillen. Hymyilevällä luurangolla on kädessään komea viikate.

Huomasin pian omaiseni laitokseen muuton jälkeen, ettei hän enää puhunutkaan kuolemasta. Muutaman kuukauden kuluttua hän ei enää muistanut, missä hänen hautapaikkansa on, vaan kysyi sitä minulta.

Myös hoitajat huomasivat muutoksen ja tulkitsivat sen myönteisesti, minkä kyllä ymmärrän.  Terveydenhoitoalallahan puheet kuolemasta tulkitaan masennuksen oireiksi. Minun mielestäni omaiseni ei kuitenkaan ollut masentunut, vaan kuolema oli hänelle elämään kuuluva realiteetti. Astrologiaa harrastava ystäväni sanoisi, että hän oli tässä suhteessa tyypillinen skorpioni.

Minun mielestäni kyse oli pelkästään sairauden etenemisestä. Omaiseni oli jo niin irrallaan todellisuudesta, ettei enää muistanut kuolevansa. Minulle se ei ollut hyvä uutinen. Keskustelu hautapaikasta oli minulle varmin merkki siitä, että omaiseni vielä oli todellisuuden syrjässä kiinni.
--

Oma tilanne:

Järjestin vaatekaappia alkavaa syyssesonkia varten, sillä loma on nyt ohi. En ollut muistanutkaan, miten paljon vaatteita omistan. Toisaalta ei sieltä mitään täydellisiä yllätyksiä paljastunut.

Hädässä ystävä tutaan?

0
| lauantai 4. elokuuta 2012
Omaisellani on (ollut) erittäin laaja ystäväpiiri. Yhteydenpito tapaamalla, puhelimitse ja kirjeitse on ollut ahkeraa ja ilmeisen tyydyttävää kaikille osapuolille. Sairaus on valitettavasti katkaissut lähes kaikki nämä suhteet. Harmittaa, etten olen pystynyt paremmin tukemaan ystävyyssuhteiden säilymistä. En ollut omaiseni parempina päivinä riittävän tarkkana. Olisi pitänyt ajoissa koota ystävien nimet ja yhteystiedot talteen. Kun heräsin asiaan, omaiseni muisti oli jo liian heikko. Hän ei muistanut enää varmasti, onko ystävä elossa, muuttanut lastensa luo tai laitokseen. Joidenkin sukunimikin jäi arvoitukseksi.

Yhdellä hänen ystäväpiireistään oli tapana kokoontua lounaalle vuorotellen jokaisen luo. Omaiseni oli hiljattain muuttanut naapuritalooni, kun hän ensi kertaa uskoutui minulle tarjoiluongelmassaan. Mitähän hänen kannattaisi tarjota vierailleen? Kysymys oli hieman outo entisen kotitalousopettajan ja kokeneen kutsujen järjestäjän suusta. Suunnittelimme kuitenkin yhdessä aterian, joka perustui valmiina ostettaviin ruokiin. Tein puolisolleni ostoslistan, hän kävi hankkimassa ruoat edellisenä päivänä ja pakkasi ne jääkaappiin. Omaiseni pitäisi vieraiden saavuttua ainoastaan nostaa ne tarjolle ja kattaa pöytä.

Seuraavana päivänä omaiseni soitti (niin, silloin hän vielä käytti puhelinta) ja kiitti avusta. Erityisen hyvää oli ollut minun tuomani lohi, jota vieraatkin olivat kiitelleet. Tiesin täysin varmasti, että minä tai puolisoni emme olleet vieneet omaisellemme kalaa. Kerroin tästä omaiselleni. Hän suuttui: – Pidättekö te minua täysin pöppääntyneenä? Kyllä minä vielä lohen tunnistan. Se savulohi oli tuoretta ja herkullista!

Kolmantena päivänä omaiseni muisti ostaneensa lohta kutsuja edeltävänä päivänä palvelutalosta, jonne oli tullut kiertävä kalamyyjä juuri, kun hän oli siellä kahvilla ystävänsä kanssa. Hän kertoi kuitenkin myös, että kutsut eivät olleet sujuneet aivan odotetusti. – Nolottaa kauheasti. En pystynyt laittamaan ruokia pöytään, vaan vieraiden piti tehdä kaikki itse.

En silloin täysin ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Ilmeisesti hän oli jo niin aloitekyvytön, ettei osannut valmistautua vieraiden tuloon. Varmaan ruoat tosiaan olivat vielä jääkaapissa ja astiat vitriinissä, kun lounastajat saapuivat. Uskon nyt senkin, ettei hän enää osannut koostaa ateriaa valmiista osista "oikein". Mutta tuskinpa se hänen vieraitaan suuremmin häiritsi. Eipä sillä mitään väliä ollut, että he söivät kermaperunoiden kanssa savulohta eivätkä lammasta.

Muutaman kuukauden kuluttua oli puolisoni kummisedän vuoro tarjota ystäväpiirin lounas. Hän soitti kuitenkin puolisolleni kertoen, että omaisemme oli pyrkinyt aterialle viikkoa liian aikaisin. Sovittiin, että puolisoni vie omaisemme vierailulle oikeana päivänä. Näin tapahtuikin.

Omaiseni puhui kolmannen ystävän lounaskutsuista useasti etukäteen, joten tiesin hyvin, milloin niiden piti olla. Kun tuon päivän iltana kysyin, miten tapaaminen sujui, omaiseni kertoi, että ystävä olikin sairastunut ja tapaaminen oli peruttu. Tämä tapahtui vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Jälkeenpäin ajatellen en ole varma, mitä tapahtui. Ehkä omaiseni ei muistanut tapaamisen ajankohtaa oikein tai osannut mennä oikeaan osoitteeseen. Tai ehkä hän oli käynyt lounaalla, muttei enää muistanut sitä.

Omaiseni seuraavan lounasvuoron varalta pyysin läheisestä pitopalvelusta tarjouksen, koska omaiseni muisti, ettei enää pystynyt hoitamaan tarjoilua itse. Pitopalvelusta olisi tuotu ruoat ja katettu pöytä valmiiksi. Kun päivä lähestyi, omaiseni kuitenkin totesi voivansa niin huonosti, että kutsuja ei voitaisi järjestää. Peruutin tilauksen. Uutta päivää yritettiin tiettävästi vielä sopia, mutta omaiseni peruutti joka kerta vedoten huonoon vointiinsa.

Uskoakseni ystäväpiirin lounastapaamiset päättyivät tähän. Tiedän puolisoni kummisedän vierailleen omaiseni luona yksin ainakin kerran vielä tämän jälkeen. Omaiseni osasi ehkä vielä keittää kahvit, ja pöydässä oli luultavasti ainakin pikkuleipiä tai keksejä. Pidin huolta, että omaisellani oli aina kotonaan jotakin vierasvaraa, vaikka herkut taisivat mennä etupäässä hänen omaan suuhunsa.

Omaiseni ei ollut tutustuttanut minua ystäviinsä, mutta tiesin muutaman nimen. Osasin odottaa vähintään yhtä puhelinsoittoa sen jälkeen kun hän sai laitospaikan eikä enää vastannut kotipuhelimeensa. Kolme soittoa tulikin. Kaksi soittajaa tiesi nimeni, kolmas kertoi löytäneensä oikean numeron puhelinluettelosta sukunimen ja osoitteen avulla.

Näistä ystävistä vain yksi oli huomannut, että omaiseni muistissa tai voinnissa oli vikaa. Hän oli käynyt tapaamassa omaistani vain hieman aikaisemmin, joten hän oli tilanteen tasalla. Kahdelle muulle oli täydellinen yllätys, ettei ystävä enää tullut toimeen kotonaan.

– Hän oli aina kovin huomaavainen ja kyseli meidän muiden murheista, mutta ei puhunut mitään itsestään, selitti ystävä. Omaiseni oli peittänyt muistiongelmansa keskittymällä ystävien kuulumisiin. Hänhän oli taitava kyselijä, joka sai toisen helposti avautumaan. He eivät olleet myöskään huomanneet, ettei omaiseni enää soittanut heille, vaan he olivat itse aina aloitteentekijöinä.

Omaiseni tila heikkeni niin nopeasti, että ystävät eivät pysyneet tilanteen tasalla. Muistan kärränneeni hänet ainakin pari kolme kertaa pyörätuolilla kotiin palvelutalosta, jonne ystävä oli jättänyt hänet treffien jälkeen siinä uskossa, että hän pystyy itse kävelemään. Voin hyvin kuvitella, että omaiseni oli hyvästellyt ystävänsä sanoen: – Mene sinä vain, tuoltahan se bussi tuleekin. Minä jään tähän vielä istumaan hetkeksi.

Kotihoidon hoitaja havaitsi sitten käynnillään hänen kadonneen ja soitti minulle. Minä tiesin, mistä etsiä, ja löysinkin hänet joka kerta samasta paikasta. (Jää arvoitukseksi, oliko hän kävellyt treffeille itse. Kerran hän kertoi tulleensa taksilla kotiin kioskilta, joka oli samassa korttelissa kuin kotitalo. Matkaa ovelta ovelle oli noin 100 metriä.)

Viimeisinä kotikuukausina omaiseni todennäköisesti yksinkertaisesti peruutti jo sovitut tapaamiset  vedoten huonoon vointiin. Niipä useimmat ystävät eivät milloinkaan nähneet, miten huonosti hän tosiaan voi.

Samalla paikkakunnalla asuvat ystävät alkoivat käydä häntä tapaamassa hoitokodissa. Silloin tällöin huomaan edelleen, että omaisellani on käynyt vieraita: pöydällä on makeisrasia, kukkia tai onnittelukortti. Puhelimitse hän ei todennäköisesti enää pysty lainkaan hoitamaan ystävyyssuhteitaan, päätellen siitä, ettei hän osaa enää ylläpitää puhelinkeskustelua oman tyttärensäkään kanssa.

Omaisellani oli myös itseään nuorempia ystäviä. Olenkin melko varma, että jossakin tässä maassa ja kenties ulkomaillakin on omaiseni ystäviä, jotka eivät tiedä, että hän on yhä hengissä.

--

Oma tilanne:

Olen unohdellut vaikka mitä. Kunpa muistaisin... No, ainakin jätin pakastimen turhan pitkäksi ajaksi tehopakastusasetukselle, kun säilöin mansikoita. Lomareissulle olisin voinut ottaa keskeneräisen käsityön mukaan, mutta unohdin.

Surusta, vihasta ja jäästä

0
| sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Kävin aivan alussa katsomassa omaistani pari kertaa viikossa, mutta sen jälkeen käynnit Hoitokodissa vakiintuivat kertaan viikossa. Yllätykseni oli suuri, kun puolisoni tarjoutui joka kerta tulemaan mukaan. Eikä siinä vielä kaikki, hän vieraili äitinsä luona yksinkin. Hän raportoi, että juttelu äidin kanssa oli oikeastaan mukavampaakin ilman minua.

Tämä oli iso muutos, koska olin joutunut siihen asti kantamaan vastuun omaiseni hoidosta täysin yksin. Puolisoni ei ollut myöskään vieraillut äitinsä kodissa moneen vuoteen, ei yksin eikä minun kanssani. Kyllä hän siellä kävi, mutta siihen piti olla pakottava syy, kuten hoitokokous tai omaisemme noutaminen lääkäriin. Hän ei käynyt koskaan äitinsä luona pelkästään tapaamassa häntä, varmistumassa hänen voinnistaan tai pitämässä tälle seuraa.

Puolisoni mielestä kyseessä oli ikävä ja jopa julma ihminen, joka ei ansainnut myötätuntoa. Äidin kunnon heikentyessä pojan muistista pulpahteli esiin hurjia esimerkkejä siitä, miten kaltoin äiti oli kohdellut pientä lastaan. Minun oli ulkopuolisena mahdollista ymmärtää, millaisen ajattelun seurausta äidin toiminta oli, mutta puolisolleni muistot olivat vereksiä ja loukkaukset sovittamattomia. Puolisoni ei kokenut saaneensa osakseen lempeän äidin rakkautta, johon jokaisella lapsella tulisi olla luovuttamaton oikeus. Ja nyt oli liian myöhäistä, koska äidin mieli oli jo toisessa ulottuvuudessa.

Sen täytyi olla lamauttava kokemus.

Puolisoni ei ole selittänyt minulle sanoilla, miten hän onnistui vetämään itsensä kuiville tuosta suosta. Ehkä äiti sovitti tekonsa joutumalla vuodepotilaaksi, täysin toisten armoille. Ehkä puolisoni pystyi  antamaan äidilleen anteeksi, kun tämä oli joutunut niin avuttomaan tilaan. En tiedä, mitä tapahtui. Tosiasia on, että poika pystyi jälleen kohtaamaan laitoksessa asuvan äitinsä. Totta on sekin, ettei äiti aivojensa riittävästi pehmennyttyä enää piikitellyt poikaa. Sen sijaan hän näytti ilahtuvan aidosti nähdessään poikansa kasvot.

Olin luullut, että omaiseni muutto laitokseen merkitsisi avioliittoni päättymistä, olimmehan sopineet, että puolisoni muuttaisi omaiseni tyhjilleen jäävään asuntoon. Olimme kuitenkin varmoja, että erostamme tulisi sopuisa ja että haluaisimme todennäköisesti viettää aikaa yhdessä erosta huolimatta. Vitsailimme, että meistä tulisi uusien puolisoiden kauhu: exät, jotka viettäisivät juhlapyhät yhdessä ja matkustaisivat lomalla yhteisten ystävien luo. Sovimme myös, että erosta ei koskaan kerrottaisi omaisellemme. Hän saisi mennä hautaan luullen, että olemme yhä yhdessä.

Laitospaikka käänsi tämänkin kaleidoskoopin uuteen asentoon. Minulta kirposi omaiseni hoitamisen taakka: tietenkin huolehdin edelleen esimerkiksi hänen raha-asioistaan, mutta tehtävää oli vain murto-osa entiseen verrattuna, joten olin enemmän läsnä puolisolleni. Puolisoni masennus, ikäkausikriisi – tai mikä se sitten olikin – laantui. Hän palasi takaisin sieltä, missä hän oli käynyt.

Muutos tapahtui kuitenkin niin hitaasti, etten alussa huomannut sitä. Se oli vähittäinen kuin valon lisääntyminen keskitalvella. Olin vähällä luovuttaa, vaikka räystäiltä tippui jo vesi. Nyt, kun omaiseni on asunut laitoksessa puolitoista vuotta, voin sanoa, että jää on sulanut. Kannatti odottaa.

Mitäkö yritän todistaa?

Sitä, että etenevä muistisairaus voi vaikuttaa hyvinkin rajusti läheisten elämään. Kun muistisairas lakkaa olemasta oma itsensä, hän tavallaan kuolee elävältä. Suru, myös tunnistamaton suru, voi tuoda läheisissä esiin vihaa, masennusta ja sulkeutumista. Jos tätä ei tunnisteta, voi syntyä pahaa jälkeä ihmissuhteissa, ihan suotta. Suru on tunne, se menee ohi. Jää sulaa.
--

Oma tilanne:

Pakkasin hätäisesti viikonloppuretkelle. Muistin lenkkivarusteet, laturin ja lukulasit, mutta vaihtovaatteista unohtui jotakin. Piti ostaa pikkarit lähimarketista – uusi kokemus, mutta siellähän niitä oli joka kokoa hammasharjojen vieressä.

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine