Ettei vain olisi käynyt niin, ettei omaiseni ollut muistanut kertoa rintasyöpäleikkauksestaan? Ehkä oli kysyttäessä jopa väittänyt, ettei hänellä ole koko sairautta ollutkaan? Olen itse kuullut hänen kertovan lääkärille, ettei häntä ole koskaan leikattu, vaikka pelkästään niiden 15 vuoden aikana, jotka olen hänet tuntenut, hän on ollut leikkauspöydällä kahdesti.
Tiedon heikko kulku sairaanhoidon yksiköstä toiseen on tunnettua. Olisi sittenkin pitänyt ryhtyä saattamaan omaista lääkäriin jo monta vuotta aikaisemmin, mutta mistäpä sen olisi silloin voinut tietää? Kyllähän minä kummastelin, kun omaistani tutkittiin ja tutkittiin, mutta kun kysyin, mitä hänellä epäillään ja miksi hän oikeastaan siellä ravaa, hän aina sanoi, ettei lääkäreiden mielestä hänessä ole mitään vikaa.
Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo vuonna 2003, kun hän katkaisi sääriluunsa ja kieltäytyi kotiavusta ja ateriapalvelusta, koska lapsenlapsi ehtisi aivan hyvin koulun jälkeen kipaista hänelle litran maitoa pari kertaa viikossa. Minua suututti, mutta olin typerä enkä tajunnut, ettei hän yksinkertaisesti ollut kiinni todellisuudessa. Tosin eihän häneltä olisi silloin mitään sairautta löytynyt, kun ei löytynyt viisi vuotta myöhemminkään.
Itse asiassa minulle selvisi viime keväänä eräästä lääkärintodistuksesta, että omaiselleni oli tehty ensimmäiset muistitutkimukset juuri vuonna 2003. Kukaan ei ollut missään vaiheessa maininnut niistä minulle, eikä omaiseni tietenkään kertonut. Ilmeisesti hänet oli silloin todettu teräväksi kuin partaveitsi. Toisaalta, kenenköhän aloitteesta häntä mahdettiin tutkia? En saane koskaan tietää.
Niin, minähän en oikeastaan ole virallisesti omaiseni omainen. Kun esimerkiksi vakuutusyhtiö maksaa henkivakuutuskorvausta omaisille, sitä maksetaan leskelle ja lapsille, ei miniöille. Minusta tuli omaiseni omainen, koska kukaan muu ei huolestunut hänestä, tai jos huolestui, asui liian kaukana. Omaiseni oli myös itse vielä sen verran järjissään, että ymmärsi oman etunsa ja valitsi asioitaan hoitamaan juuri minut.
Jo paljon ennen kuin omaiseni sai muistisairausdiagnoosin, kävimme yhdessä pankissa tekemässä valtakirjan, joka antoi minulle käyttöoikeuden hänen tiliinsä. Luulin silloin, että tämä tehtiin, koska hän ei nähnyt kunnolla ja hänen käsialansa alkoi heikentyä niin, että tilinumeron kirjoittaminen lomakkeeseen ei enää oikein onnistunut. Pankki lähetteli väärin kirjoitettuja lomakkeita takaisin. Mutta kun valtakirja sitten oli valmis, omaiseni pudotti raha-asiat käsistään totaalisesti. Minä nostin hänelle käteistä rahaa lompakkoon, minä maksoin laskut ja laadin veroilmoitukset. Asioin myös eläkeyhtiöiden ja Kelan kanssa.
Keskustelimme lääkärin kanssa myös edunvalvontavaltuutuksen saattamisesta voimaan. Lääkärin mielestä omaiseni tarvitsee ehdottomasti jo edunvalvojan. Edunvalvontavaltuutus on kätevä tapa hoitaa tämä, mutta siitä sitten joskus myöhemmin.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti