Keblinger

Keblinger

Palveluita vain aamuvirkuille

| tiistai 13. maaliskuuta 2012
Vanhuksille tarjottavien tukipalveluiden tarkoitus on edesauttaa sitä, että he pystyvät asumaan kotonaan pidempään. Kotikaupungissani tarjotaan tukipalveluina kotona asuville ainakin ateriapalvelua, saunapalvelua ja siivousseteleitä. Päätimme kokeilla ateriapalvelua kahtena päivänä viikossa sekä saunapalvelua, joka olisi kerran viikossa.

Ajatus on oikein hyvä. Valitettavasti toteutus hieman ontui. Ateriapalvelu toi ruoan omaiseni ovelle aamuisin heti kymmenen jälkeen, kun hän vasta suunnitteli päivän toisen aamukahvin nauttimista. Niinpä hän vei siististi pakatut annokset jääkaappiin ja jätti ne sinne. Eihän ruoka kylmänä enää kiinnostanut. Kun homehtuneita, avaamattomia pakkauksia oli parin kuukauden ajan heitetty roskiin, keskeytimme palvelun. Minun Stockmannin herkusta käsin poimimani erikoisuudet vielä sentään jotenkuten maistuivat.

Saunapalvelun kanssa kävi yhtä hullusti. Omaiseni lähti kiltisti saunaan pari-kolme kertaa, mutta sen jälkeen noutajat eivät enää pystyneet houkuttelemaan häntä mukaansa Syynä oli omaiseni kannalta epäinhimillinen ajankohta: kello yhdeksältä aamulla. Ei hän halunut vielä siihen aikaan nousta lämpimästä vuoteestaan. Haluaisitteko itse? Saunapalvelu lopetettiin, kun omaiseni oli neljä-viisi kertaa peräkkäin kieltäytynyt lähtemästä.

Aivan omaiseni naapurissa oli vanhusten palvelutalo, jossa on dementiapäiväkoti. Muistihoitaja suositteli sitä ja omaistani se kiinnosti, joten kävimme yhdessä tutustumassa sen toimintaan.  Paikka vaikutti juuri sopivalta omaiselleni. Hänellä olisi siellä seuraa ja toimintaa, ja hän saisi ruokailla yhdessä muiden kanssa. Kahvit tarjottiin kahdesti, ja iltapäivällä oli myös pullaa. Päätimme aloittaa kerrasta viikossa, kuten päiväkohdin johtaja ehdotti, ja ajoitimme käyntien aloituksen minun kesälomaani, jotta pystyisin aluksi saattamaan omaiseni sinne.

Mutta harmin paikka! Lomani päättyi, ja päivätaksaan kuuluva kuljetus oli kello 7–8.30. Vaikka omaiseni olisi noudettu viimeisenä, hänen olisi pitänyt nousta sängystä heti kahdeksan jälkeen. Siitä ei tullut mitään. Soitin päiväkotiin, mutta kuljetuksessa ei voitu joustaa.  Kotihoito ei suostunut saattamaan häntä sinne osana omaa palveluaan.

Kun omaiseni oli neljä kertaa kieltäytynyt lähtemästä, palvelu lopetettiin.

Kuulin, että dementiapäiväkotiin pääsee helposti, koska se on hieman vajaakäytössä. En ihmettele yhtään. Kun palvelut tehdään niin joustamattomiksi kuin tämä päiväkoti ja saunotuspalvelu, saadaan varmaan kauniit tilastot: palvelua riittää kaikille, jotka haluavat! Se vain ei ole koko totuus.

Oma tilanne:


Olen ollut vähällä unohtaa yhtä ja toista – pää on ollut kuin täynnä tahmaa. Syytän siitepölyallergiaa ja antihistamiinilääkityksen aloittamista.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine