Keblinger

Keblinger

Lammasta ja minttusuklaata

| perjantai 6. huhtikuuta 2012
Toimme omaiseni tänään meille pääsiäislounaalle. Ruokalajit valitsimme sen perusteella, mitä omaiseni herkkuruokia laitoksessa todennäköisesti ei tarjottaisi.

Alkuruokana oli siten graavilohta salaattipedillä kirsikkatomaattien ja saaristolaislimpusta tehtyjen voileipäsuikaleiden kanssa. Olin pilkkonut lohen haarukkapaloiksi, mikä osoittautuikin oikeaksi ratkaisuksi. Kun omaiselleni oli annettu haarukka käteen ja osoitettu, missä lohipalat ovat, hän osasi poimia ne itse suuhunsa. Oli hyvää. Myös kaksi leipäsuikaletta kului.

Pääruoaksi olin valmistanut perinteisen, valkosipulisen ja kahvilla valellun lammaspaistin. Sen kanssa oli kastiketta, vihreitä papuja ja valkosipuli-pestoperunoita. Vaikka omaiseni suhtautui ruokaan innostuneesti, hän ei osannut syödä sitä. Ei siltikään, vaikka olin tehnyt meille lautasannokset ja pilkkonut hänelle lampaan valmiiksi suupaloiksi. Hän tarttui kyllä haarukkaan, muttei osannut koota siihen syötävää.

Puolisoni ottikin ohjat käsiinsä. Hän kokosi lautaselta haarukallisia, pyysi äitiään avaamaan suun ja työnsi ruoan sisään. Pari haarukallista omaiseni vei itsekin suuhunsa. Hän myös väitti osaavansa itsekin pienentää lihapalaset sopiviksi ja kerskaili sillä, että tunnistaa vielä ruokailuvälineet ja tietää, mitä niillä tehdään. Puolisolleni puheet menivät niin täydestä, että hän luuli äitinsä syöneen veitsellä ja haarukalla. Tosiasiassa dementti ei enää osannut käyttää lainkaan veistä ja haarukkaakin hyvin epävarmasti.

Jälkiruokana oli mämmi-mandariinimalja, jonka ohje löytyy täältä:  http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/artikkeli/M%C3%A4mmi-mandariinimalja/1135244635167

Lasiin koottu jälkiruoka oli hauskan näköinen, mutta omaiselleni ehkäpä liian erikoinen. Hän maistoi sitä lusikallisen, muttei ottanut enempää. Sen sijaan kahvin kanssa tarjotut Kantolan minttusuklaakeksit olivat hänen mielestään kerrassaan herkullisia. Hän söi vaivihkaa kolme. Myös lasillinen pehmeää, makeaa Melnik 13 -viiniä kului kokonaan.

En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt omaiseni syövän näin paljon.

Omaiseni johti keskustelua lähes koko aterian ajan, kuten hänellä aina on ollut tapana. Hänen suosikkikysymyksensä koskevat tätä nykyä aikaa: miten kauan? Miten kauan olemme asuneet tässä? Miten kauan olemme olleet naimisissa? Ja sitten se vanha hyvä: Mitä aiotte tehdä vielä tänään?

Hän kysyi myös, missä hänen kotinsa nykyään on, ja missä se sijaitsee. Emme osanneet selittää niin, että hän olisi ymmärtänyt. Varmistin, että hän kokee olonsa "kodissaan" mukavaksi ja että häntä kohdellaan siellä hyvin. Lupasin, että kovistelemme hoitajia heti, jos kuulemme, että joku on hänelle ilkeä tai töykeä. Hän ei pitänyt sellaista mahdollisena. Hän luuli, että hänen kymmeniä vuosia sitten ulkomaille muuttanut tyttärensä asuu yhä kotikaupungissamme ja  puhui edesmenneestä aviomiehestään ikään kuin tämä olisi edelleen elossa.

Kaiken kaikkiaan pääsiäislounas oli erittäin onnistunut. Ruoka oli hyvää ja kaikki olivat tyytyväisiä. Omaiseni kiitteli moneen kertaan, että oli päässyt tänne meidän luoksemme. Missä hän muuten oikeastaan oli? Missä me asuimmekaan?

--

Oma tilanne:

Eilen unohdin montakin asiaa, mutta tänään kaikki meni putkeen. En voi olla vielä pahasti dementti, jos pystyn valmistamaan ja kattamaan näin hyvän juhla-aterian. Vaikka itse sanonkin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine