Lehtitalosta, päivää! Meillä olisi nyt hyvä tarjous...

Omaisellani oli nyt uusi matkapuhelinliittymä. En osaa sanoa enkä jaksa nyt selvittää, voivatko puhelinoperaattorit myydä laillisesti uusien liittymien numeroita puhelinmyyntiyrityksille, mutta siltä se totisesti alkoi tuntua. Tai sitten omaiseni vain ylitti juuri tuolla kohtaa sen rajan, jossa sitä alkaa sanoa "kyllä" kaikille hyville tarjouksille, jotka ystävällinen ääni esittelee.

Olin luullut, että jutut dementeille myytävistä lehtitilauksista ovat pelkkää juttua. Sain todeta, että täyttä tottahan ne ovatkin.

Ensin omaiselleni alkoi tulla kahden vakituisen päivälehden lisäksi vielä kolmas, ensin määräaikaisena viikonlopputilauksena. Ihmettelin sitä ääneen, mutta omaiseni totesi, että kun hänellä on nykyään niin paljon aikaa lukea niin lehti tuntuu hänestä mukavalta. En viitsinyt huomauttaa, että hänellä oli aikaisemmin ollut tapana hyökätä purevasti tätä lehteä ja sen lukijoita vastaan. Lehteä ei kuulemma voinut kukaan sellainen tarvita, joka ei asunut Kehä I:n sisäpuolella. Kuten minä, joka olin lehden kestotilaaja.

Maksoin tilauksen omaiseni puolesta hänen tililtään. Eipä aikaakaan, kun tämä uusi lehti alkoi tulla joka päivä. Onnekas puhelinmyyjä oli siis saanut myydyksi jatkotilauksen. Omaiseni piti pintansa: kyllä hän halusi sen lehden ja totta kai hän luki sitä. Näinhän minä, että lehti siirrettiin usein avaamattomana paperinkeräyspinkkaan, mutta pidin suuni kiinni. Valitsin taisteluni ja tämä ei ollut se.

Sitten alkoi tulla perinteikäs kodin lehti samasta lehtitalosta, josta omaiseni oli vanhastaan tilannut arvostettua, miestenkin suosimaa yleisaikakauslehteä. Omaiseni väitti, että kodin lehti oli tullut hänelle aina. Vaikka omaiseni oli selvästi omaksunut sekä arvonsa että tapansa ja jopa monet vakiolauseensa ja vitsinsä suoraan tämän lehden sivuilta (tunnistin ne, koska olin lukenut 1950-luvun vuosikerrat mummini vintillä), en ollut koskaan nähnyt lehden tulevan tilattuna omaiseni kotiin.

Annoin myös tämän pätkätilauksen tulla, vaikka huomasin, ettei omaiseni lukenut lehtiä. Kuinka hän olisikaan jaksanut lukea ja pystynyt lukemaan kolmea päivälehteä ja kahta aikakauslehteä, kun hänen toinen silmänsä oli täysin sokea ja toisessa silmässä oli silmänpohjan ikärappeuma.

Ilmoitin kuitenkin lehtitaloon, että omaiseni on dementoitunut ja pyysin, että hänen puhelinnumeronsa poistetaan puhelinmyynnin käyttämistä tiedostoista, jotta tilauksia ei tulisi enempää. Näin luvattiin tehdä.

Tämä tapahtui jo ennen uutta puhelinliittymää.

Siinä välissä omaiseni kunto oli edelleen heikentynyt. Nyt lehtiä alkoi yhtäkkiä tulvia ovista ja ikkunoista. Ja kahteen osoitteeseen: sekä omaiselleni että minulle. Osassa lehdistä oli omaiseni nimi, mutta minun osoitteeni. Juuri tästä päättelen, että lehtimyyjällä oli käytössään uuden puhelinliittymän tiedot. Omaiseni ei olisi osannut sanella osoitettani oikein myyjälle, mutta liittymän tiedoissa se epäilemättä oli, koska se oli omaiseni puhelimen laskutusosoite.

Hienoa tässä oli se, että omaiseni sentään todistettavasti osasi vielä silloin tällöin vastata puhelimeen. Hänellähän oli suuria vaikeuksia tunnistaa soittoääntä.

Omaiseni eli jo lähes pelkästään nykyhetkessä. Hänestä oli varmasti mukavaa jutella puhelimessa ystävällisen myyjän kanssa. Hyvät tavat tulivat häneltä suoraan selkäytimestä, ja olisihan ollut epäkohteliasta, suorastaan tylyä,  kieltäytyä hyvästä tarjouksesta. Olen melko varma, etteivät lehtimyyjät ymmärtäneet myyvänsä dementille. Omaiseni oli hyvin, hyvin taitava salaamaan tilansa.

Ainakin yksi tilaus alkoi vielä sen jälkeenkin, kun olin pyytänyt poistamaan myös tämän uuden puhelinnumeron puhelinmyynnin listoilta. Yksi lehtitilaus oli lisäksi kadonnut jäljettömiin. En koskaan nähnyt yhtään lehteä missään osoitteessa, vaikka ystävällinen asiakaspalvelija kertoi, että tilaus oli olemassa ja lehtiä oli jo lähetetty useampia. Kenelleköhän omaiseni oli sen tilannut? En olisi saanut tietää koko tilauksesta ennen laskun saapumista, ellei asiakaspalvelija olisi kiinnittänyt huomiota toiseen uuteen tilaukseen, kun soitin peruakseni yhtä.

Lopetin kaikki nämä lehtitilaukset omavaltaisesti, omaiseltani mitään kysymättä. Hän ei myöskään koskaan kysynyt niiden perään. Mietin kyllä, teinkö väärin. Omaisellani olisi ollut niihin varaa. Tuottiko lehden tipahtaminen postiluukusta hänelle iloa? Jos tuotti, siitä olisi ehkä kannattanut maksaa. Lehtien sisällöstä hänelle ei selvästikään ollut iloa, koskapa niitä ei ollut selailtu.

Laitokseen muuttamiseen asti hänelle tuli edelleen kolme sanomalehteä ja yksi aikakauslehti. Niistä riitti minulle ääneen luettavaa ihan tarpeeksi. Muuton jälkeen lehdistä hyötyi suvun nuoriso, sillä maksettuja tilauksia ei voinut peruuttaa.
--

Oma tilanne:

Lähdin kauppaan, mutta unohdin avaimet kotiin. Minulle käy niin pari kertaa vuodessa, mutta en ole vielä koskaan joutunut erityiseen pulaan sen takia, koska puolisollani tietenkin on avain, ja lisäksi paljon kotona olevalla kerrosnaapurilla on yleisavain. Yksin asuessani en unohtanut avainta kertaakaan.