Se oli vain ajan kysymys

Puolisoni kävi tapaamassa äitiään sairaalassa heti samana päivänä. Paikka oli hänelle tuttu, sillä hän oli hyvästellyt isänsä samassa huoneessa vajaat 10 vuotta aikaisemmin. Kaksi tuntia tuon käynnin jälkeen hänen isänsä sai rytmihäiriön, johon menehtyi. Nyt hänen äitinsä makasi  samassa vuoteessa tai ainakin samalla paikalla kuin hänen isänsä silloin.

Äidillä oli kuitenkin kaikki suhteellisen hyvin. Meille oli aiemmin kerrottu, että kotihoidon oman lääkärin potilaat saavat muita helpommin osastopaikan sairaalassa, eikä heitä makuuteta päivystyksen nurkissa. Näin näytti tosiaan olevan, sillä tämä oli sisätautiosasto. Puolisolleni kerrottiin, että hänen äidilleen ollut kaatuessaan käynyt kuinkaan, mutta koska hän oli sekava eikä pysynyt pystyssä, hänet pidettiin osastolla tarkkailussa.

Hieman hymyilytti, kun ajattelin sitä kotihoidon lääkäriä. Hän oli vasta kaksi viikkoa aiemmin ollut sitä mieltä, että niin viehättävä ja valoisa persoona kuin omaiseni pärjää kyllä kotona.

Seuraavana päivänä soitin osastolle. Minulle kerrottiin, että omaiseni vointi oli aamulla ollut hyvä ja hänet oli viety pyörätuolilla päivähuoneeseen aamupalalle, jonka hän oli syönyt. Kun häntä sitten oli lähdetty kello kymmenen jälkeen viemään takaisin huoneeseen, hän oli alkanut oksentaa rajusti. Hänet oli eristetty välittömästi, ja parhaillaan odotettiin laboratoriokokeiden tuloksia. Lääkäri epäili norovirusta. Meidän toivottiin pysyvän poissa sairaalasta, jos halusimme pysyä terveinä. Omaisemme oli lisäksi hoitajan arvion mukaan niin uupunut, ettei hyötyisi vieraista. Hoitaja neuvoi soittamaan seuraavana päivänä uudestaan. Jos tilanne muuttuisi vakavampaan suuntaan, meihin otettaisiin yhteyttä.

Omaiseni kaatoi siis ilmeisesti virus. En tiedä, miten kauan hän oli joutunut virumaan eteisensä lattialla. Onneksi sen matto on paksu ja pehmeä. Kun menin käymään hänen asunnollaan, sain lukea viestivihosta:

"Aamulla: Tullessani klo 9.00 aikaan Leila kaatuneena eteisen lattialla. EI loukannut itseään, soitettu 112. Pyydetty nostoapua, lupasivat tulla nostamaan. Ambulanssilla Leila viety kaupunginsairaalan päivystykseen."

Tiesin, että jonakin aamuna näin kävisi. Se olisi vain ajan kysymys. Olin mielissäni, että omaiseni luona käytiin nykyään jo heti aamusta, koska se tarkoitti, etten todennäköisesti löytäisi omaistani lattialta itse. Silti joka kerta, kun työnsin avaimen lukkoon, mielessäni häivähti pelko. Mitä oven takana olisi? Hyväntuulinen, pirteä ja edustava diplomaatin rouva, höperö dementti yltä päältä ulosteissa vai kenties kylmenevä kalmo.
--

Oma tilanne:

Eilisen jälkeen en ole huomannut varsinaisesti unohtaneeni mitään. Jouduin kyllä etsimään viimeistä viestivihkoa melko pitkään ennen kuin löysin sen sieltä, missä sen pitikin olla.