Viehättävä dementti hurmasi nuoren mieslääkärin

Omaiseni on tottunut nousemaan tilanteen tasalle. Kymmenet vuodet diplomaatin rouvana olivat opettaneet hänet tunnistamaan erehtymättömästi, milloin ja kenen kohdalla kannattaa kääntää hurmausvaihde päälle. Nuoren mieslääkärin vierailu oli ehdottomasti sellainen tilanne.

Omaiseni oli siinä vaiheessa hoidattanut itseään vuoteeseen kai parin kuukauden ajan. Nousu vuoteesta ja noin 7 (terveen ihmisen) askeleen kävely ruokapöydän ääreen olivat niin merkittäviä tapauksia, että hoitajat muistivat kirjata jokaisen kerran erikseen. Yleensä hän valitti väsymystä ja etenkehtasta oloa ja kieltäytyi liikahtamasta vuoteestaan. Hänet paljolti sekä syötettiin että vaipatettiin niille sijoilleen. Ajoittain liikkuminen kuitenkin onnistui, sillä sairaus oli aaltoileva laadultaan.

Sitten hoitajat alkoivat epäillä hänellä virtsatietulehdusta. Minulle jäi käsitys, että sitä ei lopulta saatu koskaan kunnolla todetuksi, vaikka näytteitä otettiin ja tutkittiin, mutta antibioottikuuri hänelle kuitenkin määrättiin. Joko tulehdus tai sen hoito ehkäpä oli syynä ajoittaiseen sekavuuteen, jonka hoitajat huomasivat.

"Leila kysyi että missä hän on? Kerrottu että omassa kodissa. Kertoi ettei näytä tutulta. Taulut ovat kuulemma tuttuja", kirjasi hoitaja.

Tulehdus saatiin ilmeisesti hallintaan, mutta hoitajien huoli omaisestani kasvoi. Voi olla, että he kokivat, etteivät pystyneet lyhyillä käynneillään auttamaan häntä riittävästi. Luultavasti he miettivät myös mielessään, onko koti enää omaiselleni turvallinen tai paras paikka elää. Omaiseni hoidosta vastaava sairaanhoitaja päättikin järjestää ratkaisevan kotikäynnin, jonka tarkoitus oli näyttää kotihoidon lääkärille omaiseni tilanne ja ravistaa hänen hihastaan todistus, jonka perusteella omaiselleni voitaisiin alkaa etsiä laitospaikkaa.

Minulle tästä käynnistä ei kerrottu etukäteen. Viestivihossakin luki sen päivän kohdalla vain näin:

"Leila ei pystynyt nousemaan, kävelemään wc:hen. Vaippa vaihd. sängyssä, pesty kakkapeppu Tena-voiteella. Sängyssä syönyt vispipuuron + lääkkeet + Sanasol, silmätipat. Lääkäri ja sairaanhoitaja kävi Leilaa katsomassa. Leila käveli kyllä lääkärin tukemana. Jalat rasvattiin. "

Sairaanhoitaja soitti minulle seuraavana päivänä. Hän kertoi, ettei ollut koko uransa aikana vielä nähnyt vastaavaa ihmeparantumista.

Omaiseni, joka vielä samana aamuna ei pystynyt kävelemään vessaan, virkistyi silminnähden, kun nuori, komea mieslääkäri astui ovesta sisään. Tohtori ja rouva juttelivat mukavia, ja tohtorin mielestä rouva keskusteli täysin asiallisesti. Hän ei huomannut, ettei keskustelukumppani vastannut kysymyksiin aidosti, vaan väisteli asioiden ydintä lujalla smalltalk-rutiinillaan. Tohtorin mielestä rouva oli huumorintajuinen ja viehättävä. Sellaisen rouvan paikka ei hänen mielestään ollut laitoksessa.

– Annetaan viehättävälle rouvalle vielä kaksi kuukautta kotona, sanoi lääkäri hoitajalle rappukäytävässä. Hoitaja ei ollut uskoa silmiään ja korviaan.

Hoitaja oli ollut varma, että lääkäri tunnistaisi omaiseni täydellisen toimintakyvyn puutteen. Mutta ei. Viehättävä dementti vei nuorta lääkäriä kuin laskiämpäriä ihan sinne, minne sillä hetkellä itse tahtoi. Ja juuri sillä hetkellä hän ei tahtonut laitokseen, vaikka vasta edellisenä päivänä oli vaatinut minua järjestämään itselleen paikan jonnekin, jossa hänellä olisi turvallisempi olo ja enemmän juttuseuraa.
--

Oma tilanne:

Tapasin juuri useita sukuni vanhempia jäseniä. Eräällä heistä on diagnosoitu Alzeimerin tauti, mutta en olisi osannut epäillä mitään, ellen olisi tiennyt siitä ennalta. Hän vaikutti täysin normaalilta. Sen sijaan erään toisen sukulaisen kanssa keskustelu oli vaikeaa. Oma ongelmani, jossa ihmisen nimi katoaa muististani, kun sitä kysytään (näen mielessäni vain henkilön kuvan), oli hänellä laajentunut koskemaan monia muitakin asioita. Kysyipä häneltä lähes mitä tahansa, hän ei osannut vastata. Näki, että hän tiesi vastauksen ja pyrki sen luokse, mutta vastaus oli lukittuna aivojen kammioihin eikä hänellä ollut avainta.