Kun juttelimme hänen oireistaan eräänä hänen paremmista hetkistään, hän tunnusti, ettei enää pysty ilmaisemaan itseään suomeksi yhtä hyvin kuin ennen. Kysyin, miten muut kielet mahtaisivat onnistua. Vieläkö hän ymmärtää, kun televisiossa puhutaan englantia, joka oli perheessä pitkään toisen kotikielen asemassa? Hän arveli, että englanti olisi säilynyt hänen muistissaan jopa paremmin kuin suomi.
Mahdollisuus kielitaidon testaukseen tarjoutui tänään. Omaiseni ansaitsee suorituksestaan puhtaan laudaturin – jos tänä suvivirsien ja lakkiaisten päivänä tämä ilmaus sallitaan. Hän tuntui ymmärtävän kaiken ja osallistui englanninkieliseen keskusteluun vilkkaasti. Hän vitsaili ja käytti rikasta sanavarastoa. Vain pari kertaa puhekieleksi vaihtui jonkin sanan kohdalla suomi. Vasta noin 20 minuutin keskustelun jälkeen hän tuntui unohtaneen edellä puhutun ja alkoi kysellä, montako kertaa vieras oli käynyt omassa kotimaassaan, jonka asioita muisteltiin.
Omaiseni esitti vieraalle parhaat puolensa. Ilmiö oli täsmälleen sama kuin nuoren mieslääkärin saapuessa arvioimaan hänen kuntoaan. Tämänkertainenkin vieras oli pitkä, tumma ja komea, omaiseni näkökulmasta nuori mies. Ja soitti vielä saksofoniakin.
Lähtiessä huomasin unohtaneeni laukkuni hoitokodin tuolille. Kun palasin noutamaan sitä, omaiseni kysyi parhaillaan hoitajalta vieraansa nimeä. Hoitaja totesi, ettei hän valitettavasti osannut vastata. Puutuin puheeseen ja kerroin, kenestä oli kysymys, jolloin omaisen ilahtui kovasti. Hän olisi halunnut tietää vieraastaan enemmänkin – asiat, joista juuri oli keskusteltu – mutta minulla oli valitettavasti aikaa vain lyhyeen kertaukseen.
--
0 kommenttia:
Lähetä kommentti