Keblinger

Keblinger

Miten koti puretaan

| keskiviikko 15. elokuuta 2012
Blogini menneisyyden tapahtumista kertova osuus lähestyy päätöstään, mutta edunvalvontavaltuutus makaa edelleen maistraatin jonossa. Hyvä juttu – kerkiän siis kertoa kaiken olennaisen ennen kuin maistraatti tunkee kapulan suuhuni. Valtuutettuhan ei  periaatteessa enää voi kertoa vapaasti valtuuttajansa terveydentilasta ja taloudesta. Nyt olen vielä kuka tahansa, joka vain sattuu tietämään asioista, joten menköön viimeisen kerran.

Omaiseni muutettua laitokseen hänen kotinsa jäi tyhjäksi. Päätimme yhdessä perillisten kanssa, ettei sitä kiirehditä laittamaan vuokralle tai myymään. Omaiseni 15 prosentin osuus omista tuloistaan riittää nipin napin yhtiövastikkeeseen ja sähköön, joten välitöntä tarvetta saada tuloja huoneistosta ei ole. Ja jos tuloja tulisikin, niistä valtaosa menisi hoitomaksuun. Joten miksi vaivautua?

Tuntui hieman oudolta mennä omaiseni kotiin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun tiesin, ettei hän enää koskaan palaa. Näin kodin purkaminen suunnilleen meni:

1. käynnillä kokosin hieman omaiseni vaatteita nimikoitavaksi ja laitokseen vietäväksi. Otin mukaan myös avaamattomat vaippapaketit, jotka lahjoitimme laitokseen. Vein roskat.

2. Tyhjensin jääkaapin sisällön roskikseen. Avaamattomat pakkaukset toin omaan jääkaappiini.

3. Jynssäsin jääkaapin puhtaaksi. Oli melkoinen urakka! Tyhjensin ja sulatin pakastimen ja kannoin osan sisällöstä omaan pakastimeeni.

4. Tyhjensin keittiön kaapit elintarvikkeista. Valtaosa jauhoista, ryyneistä ja muusta kuivatavarasta oli 3–4 vuoden takaa eli vanhentuneita. Kaikki oli isoissa muovirasioissa, jotka olivat lähes täynnä. Esimerkiksi sokeria oli yhä jäljellä kolmisen kiloa. Sokeri  ja suola olivat melkein ainoat, jotka otin käyttöön

5. Aloitin vaatekaappien ja -laatikoiden tyhjennyksen. Pidin silmällä, olisiko omaisellani yhtään t-paitaa, joka olisi riittävän siisti ja helposti puettava (lue: iso) laitoksessa käytettäväksi, mutta ei ollut. Kaikki oli pääsääntöisesti tahraista, nyppyistä ja vanunutta. Alushousut eivät olleet vaippakokoa, joten saivat mennä. Sukkahousuja omaiseni tuskin enää koskaan pukisi ylleen. Rintaliiveistä jätin parit, mutta valtaosa meni roskiin. Sinne menivät myös omaiseni sijauspatja, peitto ja osa tyynyistä. Arvelin, että hajua ei olisi saanut pesemällä pois.

6. Lajittelin henkareissa olevat vaatteet neljään kasaan: mahdolliset laitokseen vietävät tai muuten omaiseni käyttöä varten säilytettävät, säilytettävät vintage-vaatteet,  UFFin laatikkoon tai Pelastusarmeijalle menevät ja lumput. Valtaosa oli lumppua. Vein yhden viikonlopun aikana muistaakseni 7–8 isoa jätesäkillistä vaatteita taloyhtiön jätesäiliöön. (Ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi, että kaatopaikalle ne eivät menneet, vaan poltettaviksi. Niistä tuli kaukolämpöä.)

Vaatteita oli niin paljon ja olin jo omaiseni asioiden hoitamisesta niin väsynyt, että heitin pois kaikki vaatteet, jotka olisi pitänyt pestä ennen UFFin laatikkoon laittamista. Tiesin, etten jaksaisi puljata niiden kanssa.

Vintage-vaatteita oli kymmenkunta. Mukana oli muutamia oikein kauniita 60-luvulla tai 70-luvun alussa teetettyjä cocktail-mekkoja ja pikkupuseroita sekä yksi täyspitkä Marimekko, jonka leikkaus oli oikein pukeva. Kokeilin niitä ja ihmeekseni mahduinkin useimpiin, mutta värit olivat minulle täysin väärät. 19-vuotias lapsenlapsi sen sijaan näytti niissä hurmaavalta. Jostakin syystä vaatteet eivät kuitenkaan kiinnostaneet häntä. Ehkä siksi, että leikkaukset olivat erittäin pidättyväisiä. Mekot olivat minejä, mutta kaula-aukot kuristavia.

Taittelin omaiseni siisteimmät puserot ja hameet pariin pahvilaatikkoon, jotka tungin oman kotini yläkaappeihin. Myös uusimman jakkupuvun sekä valikoiman mustia vaatteita säilytin. Omistin niille ja vintage-vaatteille yhden kaapin kotonani.

7. Sitten pidin vähän taukoa. Kesälomalla kävin läpi valtavan vinttikomeroni ja kaikki kotini vaatekomerot ja yläkaapit. Heitin suuren määrän tavaraa pois. Tämän tehtyäni tiesin, minkä verran pystyin varastoimaan omaiseni ja hänen edesmenneen puolisonsa tavaroita seuraavaa sukupolvea varten. Minusta ja puolisostani tuli kierrätyskeskuksen vakioasiakkaita. Ensin veimme sinne oman kodin tavaraa, sitten omaiseni kodin kamaa.

8. Minä ja seuraava sukupolvi käytimme yhden kesäisen päivän omaiseni astioiden, ruoanvalmistusvälineiden, tekstiilien ja koriste-esineiden inventointiin. Hän vei mukanaan tavarat, jotka tarvitsi heti, ja merkitsi tarralapuilla ne, jotka pakkaisin häntä varten odottamaan sitä hetkeä, jolloin hänellä olisi itsellään tarvetta niille ja/tai omaa säilytystilaa. Jotakin pantiin syrjään myös myytäväksi nettihuutokaupassa. Neljäs kasa meni kierrätyskeskukseen ja viides lajiteltiin pihan jäteastioihin. Metalli- ja lasijätettä kertyi yllättävän paljon.

Omaisellani oli jonkin verran suomalaista design-lasia, mutta esimerkiksi astiasto oli hyvin vaatimaton, vaikka määrällisesti runsas. Ruokailuvälineitä oli valtavasti. Saman sarjan veitsiä ja haarukoita oli neljää-viittä kokoa ja mallia. Olen kuullut esimerkiksi kalaveitsistä, mutta en tosiaankaan osaisi kattaa noilla välineillä oikeaoppisesti.

Kodintekstiilejä oli myöskin todella paljon. Varmasti yli 150 kankaista lautasliinaa, kymmenittäin tabletteja ja pöytäliinoja. Verhoja vaikka koko kerrostalon tarpeisiin. Valtaosa näistä oli aivan laadukasta tavaraa, mutta oudot värit tekivät niistä pääosin käyttökelvottomia. Tekstiilit menivät Pelastusarmeijalle, koska kierrätyskeskus ei ottanut niitä vastaan. Paljon meni roskiinkin tahrojen takia.

9. Pakkasin jälkipolven valitsemat koriste-esineet huolellisesti silkkipaperiin, kuplamuoviin ja Ikean isoihin muovilaatikoihin. Raahasin ne kotini yläkaappeihin. (Jos ihmettelette, mitä koriste-esineitä nuoriso haluaa säilyttää, niin ne ovat afrikkalaisia eläinaiheisia veistoksia 1950-luvulta.)

10. Seuraava sukupolvi halusi säilyttää isovanhempiensa kirjastosta mahdollisimman paljon. Nämä elivät ajalla, jolloin tieto oli kirjoissa eikä wikeissä, ja maissa, joissa ei ollut yleisiä kirjastoja. Siten heidän kirjastonsa oli edelleen kiinnostava, laaja ja kattava, vaikka olimme harventaneet sen kolmasosaan jo edellisessä muutossa. Sulloin kaiken kodissani jäljellä olevan säilytystilan täyteen upeita teoksia. Vain sukuraamatuille ja muutamille isoille kuvateoksille oli tilaa kirjahyllyssä.

11. Kävin käsiksi omaiseni paperipinoihin. Niiden selvittely vei useita päiviä, vaikka en jäänyt lukemaan kiinnostaviakaan löydöksiä. Lajittelin erikseen roskiin menevät (valtaosa), säilytettävät viralliset paperit ja muistoina säilytettävät paperit. Viimeksi mainituissa oli pari mapillista avioparin toisilleen kirjoittamia kirjeitä sekä lasten vanhemmilleen kirjoittamia kirjeitä. Tässä perheessä oli normaalia, että perheenjäsenet asuivat pitkiäkin aikoja erillään, eri maanosissa, ja silloin kuulumiset kerrottiin kirjeitse. Virallisista papereista löysin viimein omaiseni terveydentilaan liittyviä dokumentteja, joita olisin tarvinnut jo vuosia sitten.

12. Tässä vaiheessa sain päähäni, että huoneistosta tulisi suvun vierashuoneisto. Harmitti, että olin heittänyt paljon aivan käypää keittiövälineistöä pois, kun vielä luulin olevani tyhjentämässä asuntoa. Päätimme jättää asuntoon sen verran tavaraa, että siellä on mukavaa yöpyä.

13. Kierrätyskeskuksesta tilattiin kuljetus ylimääräisille huonekaluille. Omaiseni oli halunnut pitää kiinni mahdollisimman monesta edellisen kotinsa huonekalusta muuttaessaan pienempään, joten hänen kotinsa oli sangen täyteen pakattu. Huoneistosta tuli heti avarampi, kun karsimme kalustusta. Vaihdoimme hänen vuoteensa kahteen siistiin sänkyyn kierrätyskeskuksesta.

14. Kun kaikki komerot ja kaapit olivat tyhjät, siivosin huoneiston perusteellisesti katosta lattiaan. Siihen meni viime talven talviloma.

15. Lopuksi aloin tyhjentää omaiseni vintti- ja kellarikomeroita. Vintistä paljastui yllätys: tuholaiset olivat päässeet käsiksi villatekstiileihin. Omaisellani oli laaja kokoelma bhutanilaisia perinteisiä kirjailtuja villakudonnaisia, joissa nyt ryömi toukkia. Kaikki vintissä säilytetyt tekstiilit menivät roskiin. Perilliset lohduttivat, että he olivat aina inhonneet synkkiä kankaita. Ehkä ne olisivat kiinnostaneet jotakin etnografista museota, mutta se oli nyt myöhäistä.

Tuholaiset eivät olleet tulleet lainkaan mieleeni, kun muutossa pakkasimme vinttikomeron täyteen. Eipä meillä toisaalta olisi ollut sille mitään vaihtoehtojakaan. Tavaraa oli yksinkertaisesti liikaa. Uskoakseni syyllisiä olivat aivan perinteiset koit, koskapa pakkauksista pöllähteli huoneistoon siivekkäitä. Kuoriaisia ei näkynyt missään vaiheessa, ja tekstiileissä oli isoja reikiä sekä purua. Vain suomalainen ryijy säilyi vahingoittumattomana. 

Kun vuosi oli kulunut omaisen laitokseen muutosta, hänen kotinsa oli pääosin tyhjennetty ja siistitty. Olin viettänyt siellä lähes kaiken vapaa-aikani.
--

Oma tilanne:

Huh, tulipa pitkä tarina. Nyt en muista enempää, mutta palaan asiaan.

2 kommenttia:

Anonyymi at: 18. elokuuta 2012 klo 13.10 kirjoitti...

Onpa paljon tuttua asiaa! Kirjoitin varsinkin 2010-2011 vaihteessa tätini asioiden hoidosta blogissa "Kolmas portti" muiden juttujen ohessa. Annikki

{ Maija } at: 18. elokuuta 2012 klo 22.48 kirjoitti...

Kiitos kun ilmoittauduit, Annikki! Täytyypä tutustua blogiisi.

Lähetä kommentti

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine