Ei osaa kirjoittaa nimeään

Dementin ystävätär soitti minulle tiedustellen, voisiko dementti tulla vieraaksi hänen syntymäpäivilleen.  Ystävätär muutti itse muutama vuosi sitten lähemmäs tytärtään toiseen kaupunkiin, mutta aikoi nyt järjestää juhlat entisessä kotikaupungissaan. Tosin juhlien järjestelyvastuu varmaankin oli jo nuoremmilla sukupolvilla ja hänen oli itsensäkin tarkoitus tulla vain käymään.

Olin liikkuvassa junassa, joten en voinut selostaa yksityiskohtaisesti dementin terveydentilaa. Sanoin vain, että hän hätääntyy helposti vieraissa paikoissa eikä enää juuri liiku minnekään sieltä, missä asuu. Häntä voisi kuitenkin käydä katsomassa siellä. Ystävätär kommentoi, että "Niin, laitoksissa aina laitostuu niin nopeasti". Hän ei arvellut mitenkään ehtivänsä laitokseen dementtiä katsomaan. 

Vai laitostuu. Tälläkään ystävättärellä ei ilmeisesti ole minkäänlaista käsitystä siitä, missä kunnossa dementti oli jo kotona asuessaan. Jos hän olisi käynyt tapaamassa ystävätärtään hieman useammin, hän tietäisi, että tämän elämänpiiri kapeutui jo kauan ennen laitosta. Mutta dementti oli tuohon aikaan vielä niin taitava feikkaamaan, että kukaan, joka ei tavannut häntä, ei tätä usko. Minun mielestäni omaiseni ei ole laitostunut. Hänen sairautensa vain on edennyt, ihan normaalia latuaan.

Ei se, että dementti ei osaa kävellä eikä käyttää haarukkaa ja veistä, ole laitostumista. Ei laitos katkaissut hänen hermosolujensa kytköksiä niin, että aivoista ei enää käsky käy varpaisiin tai sormiin. Sen teki sairaus. Häntä yritettiin kuntouttaa jo kaupunginsairaalassa, ja hänellä käy edelleen fysioterapeutti, mutta turhaan.

Kerroin ystävättären terveiset dementille. Kun kysyin, mitä mieltä dementti olisi retkestä ystävättären syntymäpäiville, hän totesi, että se olisi "liian rasittavaa". Sama oli mielipide muustakin liikkeelle lähtemisestä. Sanoin, että toisimme hänet kyllä mielellämme jälleen vaikkapa meille lounaalle, mutta olimme arvelleet, että se olisi liian raskasta. Hän toisti saman: se olisi tosiaan liian rasittavaa. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, etteikö retkeily ja lounastelu olisi mukavaa tai kiinnostavaa.

– Kyllähän se kiinnostaisi, mutta enää ei ole mahdollista tehdä kaikkea, mitä haluaisi. Kaikki tuntuu liian rasittavalta.

Ja lisäksi:

– Jokainen, joka haluaa minua tavata, tulkoon tänne minua katsomaan.

Käyntiin liittyi toinenkin tärkeä asia. Kansainvälisen järjestön eläkesäätiö tarvitsi jälleen hänen allekirjoituksensa uskoakseen, että hän on hengissä. Vaikka harjoittelimme nimikirjoitusta etukäteen, tulos jäi sangen vaatimattomaksi. Etunimistä yhdessäkään ei ollut täsmälleen oikeita määriä kirjainsakaroita, ja sukunimi aaltoili niin voimakkaasti, että se oli lähes tunnistamaton. Toisto ei auttanut asiaa.

Dementti ei siis osaa enää kirjoittaa edes omaa nimeään.

--

Oma tilanne:

Juuri nyt ei muistu mieleen mitään järisyttävää. Viime viikolla olin kyllä vähällä jälleen pilata yhden kattilan, kun jätin veden kiehumaan ja poistuin olohuoneeseen datailemaan. Hetken päästä en enää muistanut koko teevettä. Pitäisi ilmeisesti laittaa kello hälyttämään joka kerta, kun poistun keittiöstä ja liedellä on jotakin.

Ai, muistin sittenkin! En muistanut vieläkään palauttaa piknik-koriin erehdyksessä joutunutta lusikkaa takaisin hoitokotiin.