Taidetta ilman aivoja

Entä tämä sitten:

Mitä mieltä olette tästä kuvasta?

Eikö siinä olekin voikukan olemus vangittu taitavasti, ja entä värit – suoraan alkukesän kirkkaudesta?

Alkuperäisen työn värit olivat vielä ihanamman viileät ja raikkaan vetiset. 

Jos tämän olisi tehnyt pieni koululainen, olisitte varmaan sitä mieltä, että tekijällä on taiteellisia lahjoja. Kannustaisitte häntä jatkamaan harrastusta, varaisitte paikan taidekoulusta ja hankkisitte hyvät välineet.






Tässä täytyy käyttää hieman mielikuvitusta. Mutta eikö siinä olekin selvästi soutuvene, johon taiteilija on juuri hyppäämässä valkamasta? Ylhäällä on veneen kokka. Syvyysvaikutelma on saatu taitavasti aikaan väreillä. Penkit ovat tietenkin korkeammalla kuin veneen pohja. 

Näiden kuvien tekijä ei saa jatkaa taidepiirissä, koska hän ei enää jaksanut keskittyä.




En ole koskaan nähnyt omaistani sivellin tai värikynä kädessä. Hänen muistoesineidensä joukossa ei ole yhtään itse tehtyä piirustusta tai maalausta. Mikä hukkaan heitetty lahjakkuus! On hienoa, että se pääsi viimein vanhainkodissa esiin. Ja harmillista, että nämä saattoivat olla omaiseni viimeiset teokset.

Olen itsekin huomannut hänen keskittymiskyvyn puutteensa, joten en epäile yhtään ammattilaisen havaintoa. Hän väsähtää hyvin nopeasti ja vaatii sinnikkäästi päästä nukkumaan. Näin kävi myös vanhainkodin kesäjuhlassa tällä viikolla. Hän rauhoittui kuitenkin, kun hankin hänelle lämpimän viltin (hän tärisi) ja kiedoin käteni hänen harteilleen. Saatuaan vielä pari palaa paistettua makkaraa hän ei olisi enää lähtenyt juhlista pois ollenkaan. Hänestä oli hauskaa katsella hoitajien, esiintyjien, asukkaiden ja heidän omaistensa vilinää.

Ymmärrän, ettei kuvataidepiirissä ehditä käyttää kovin paljon aikaa jokaisen vanhuksen rauhoittamiseen erikseen, ja syksyyn mennessä omaiseni tila on todennäköisesti jo edennyt niin, että tokkopa hänellä pysyy sivellin kädessä. Nytkään hän ei halunnut syödä itse ollenkaan - lusikka ei pysynyt hyppysissä - joten syötin hänelle niin makkarat, piirakat kuin jäätelötkin.

Asukkaiden töistä oli koottu kevätnäyttely ihan kuin koulussa tai päiväkodissa. En ollut innokas menemään katsomaan, mutta kyllä kannatti! Ajatella, jos emme olisi saaneet lainkaan tietää, miten upeaa taidetta omaisemme loi - lähes ilman aivoja, suoraan sydämestä.

Oma tilanne:

Muistini pelaa jälleen paremmin, kun stressiä on vähemmän. En kuitenkaan enää uskalla luottaa siihen täysin.