Keblinger

Keblinger

Rahasta, onnesta ja avaimista

0
| lauantai 30. marraskuuta 2013
Kauppakirjat dementin omaiseni kodista tehtiin eilen. Asunto oli myynnissä juhannuksesta asti eli viisi kuukautta. Vaikka pienistä keskusta-asunnoista muka on pulaa, viikoittain järjestetyillä näytöillä kävi vain 0-2 katsojaa, eikä kukaan tehnyt tarjousta. Ostajia pelotti ilmeisesti se sama juttu, joka on myynninkin taustalla: tulevaisuudessa väistämättä häämöttävä putkiremontti. Toisaalta tilanne on ihan sama kotikaupunkini tämän kulman useimmissa taloyhtiöissä, omassanikin. Kaikki nämä talot on rakennettu 50- ja 60-lukujen vaihtessa ja ne alkavat olla remontti-iässä. Osassa on remontti jo tehty, osassa sitä tehdään parhaillaan, osassa suunnitellaan ja osassa vasta mietitään suunnittelua.

Kun päätös asunnon ostamisesta aikanaan tehtiin, huoneisto oli alueen edullisin kaksio. Sellaisena se myös myytiin. Alakanttiin oleva hinta kirpaisi hieman enkä ehkä olisi hyväksynyt tarjousta, jos asunto olisi ollut omani. Nyt on kuitenkin niin, että muistisairas ei tarvitse asuntoa eikä rahaakaan. Hänellä ei ylipäätään ole enää juuri mitään tarpeita, joissa raha auttaisi. Siten asunnon myyntihinnalla ei ole hänelle merkitystä. Perikunta, joka omisti asunnosta puolet, ei myöskään ollut halukas lykkäämään myyntiä paremman tarjouksen toivossa. Heille oli se ja sama, saadaanko kaksiosta tonni tai useampikin enemmän vai vähemmän.

Niinpä hyväksyin tarjouskaupassa tehdyn ensimmäisen tarjouksen. Ostajat saapuivat kaupantekotilaisuuteen onnellisen näköisinä, huuliaan lipoen kuin kermakupille kurottavat kissat. He tekivät hyvät kaupat, jotka mahdollistavat heille erään unelman toteutumisen. Ei sentään asumisen unelman, vaan maailmanympäripurjehduksen. Asunnosta tulee heille Suomen-tukikohta purjehduksen ajaksi, ja nyt he saivat sen avaimet.

Tuntuu tosi hienolta, että dementti omaiseni pystyy vielä tässäkin vaiheessa harjoittamaan hyväntekeväisyyttä ja tekemään muita onnelliseksi. Se on ollut yksi hänen elämänsä perusvirroista. Orpotyttö kohosi vaatimattomista lähtökohdista puolisonsa kanssa kansainväliseen eliittiin ja koki jatkuvaa syyllisyyttä hyväosaisuudestaan. Oletettavasti tästä syystä he lahjoittivat vuosien mittaan valtaosan omaisuudestaan pois. Kuten olen kertonut, vielä pienistä eläkkeistäänkin omaiseni teki säännöllisiä lahjoituksia, jotka lopetettiin vasta, kun kaikki rahat tarvittiin vaippoihin.

Ylellisestä elämästä jäi jäljelle vain pieni kaksio, josta saatavilla tuloilla kaksi nuorta naista todennäköisesti lopulta maksaa opintolainansa. Ei sitä huonona valintana voi pitää. Tärkeintä kai on, että omaiseni on tyytyväinen tekemiinsä valintoihin ja onnellinen. Ja sitä hän on. Viimeksi, kun kysyimme, hän totesi painokkaasti, ettei hän tarvitse yhtään mitään. Hänellä on kaikkea ja hän on elämäänsä tyytyväinen.

--

Oma tilanne:

Vaikka kysyin puolisoltanikin, ei esiin tullut yhtään unohdusta viime päiviltä. Tämä todistanee, että pienet muistiongelmani ovat johtuneet väsymyksestä ja työpaineesta, joka nyt on helpottunut osa-aikasairausloman myötä. Välillä tosin unohdan, että olkapääni on vaurioitunut, ja nostan kättä niin että sattuu.

Vaikeinta asuntokaupoissa

1
| perjantai 29. marraskuuta 2013
Tiesittekö, mikä on vaikeinta asuntokaupoissa?

Ei, ei se ole ostajan löytäminen. Sen hoitaa kiinteistönvälitystoimisto palkkiota vastaan. Yhtä helposti hoituu kauppakirjojen tekeminen ja allekirjoittaminen. Asunnon tyhjentäminen on työlästä, muttei varsinaisesti vaikeaa. Sähkösopimuksen irtisanominen hoituu sähköpostilla muutamassa minuutissa.

Hankalinta on kotivakuutuksen irtisanominen.

Olen viime vuosina asioinut varsin paljon eri viranomaisten ja "palveluja" tuottavien tahojen kanssa, ja kaikki merkit viittaavat siihen, että jäykintä toiminta on vakuutusyhtiöissä. Kelakin on jo nykyään tosi notkea. Kaupungin ja paikoitellen Kelankin lomakkeet ovat huonoja, mutta ei niissä asiointia enää juurikaan vaikeuteta tarpeettomasti.

Kun muistisairaan omaiseni entinen koti nyt myydään, sen kotivakuutuksen irtisanominen tuli ajankohtaiseksi. Hänen vakuutuksensa oli yhtiössä A, jonka kotivakuutukset ovat siirtymässä vuoden alusta toiselle, isommalle vakuutusyhtiölle B. Tältä uudelta yhtiöltä B tuli hiljattain paperinivaska, jossa kerrottiin siirtymästä ja annettiin palvelunumero.

Soitin sinne. Näppäinvalintoja piti tehdä vain yksi ja Reidar Wasenius ehti lausahtaa vain kerran, että kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuja, kun ystävällinen naisääni jo vastasikin. Hän ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa tämän vakuutusyhtiön puolelta, vaan lakkautti siirtymässä olevan vakuutuksen vuoden vaiheesta lähtien. Hän päätti kuitenkin kysyä vakuutusyhtiöstä A, pitäisikö asian hyväksi tehdä vielä jotakin muuta. Jäin roikkumaan langalle ja kuuntelemaan taukomusiikkia. Oletin, että hän palaisi pian linjalle ja kertoisi, miten asia oli. Seuraavaksi kuului kuitenkin soittoääni ja joku vastasi puhelimeen:

- Asiakaspalvelu, Anna Avulias.
- Anteeksi, mutta missä tämä puhelu on?
- Vakuutusyhtiössä A. Miten voin auttaa?

Vakuutusyhtiön A asiakaspalvelija kertoi, että kotivakuutus tulee irtisanoa kirjallisesti. Helpoiten se kävisi, kun omaiseni täyttäisi lomakkeen netissä. Kerroin hänelle, että omaiseni on dementoitunut eikä osaa käyttää tietokonetta. Hän ei myöskään osaa täyttää lomaketta käsin, koska hän ei osaa enää pidellä kynää.

- Siinä tapauksessa voin lähettää valmiiksi täytetyn lomakkeen, jonka hän voi allekirjoittaa.
- Kuten sanoin, hän ei osaa pidellä kynää. Hän ei pysty allekirjoittamaan. Olen edunvalvoja.

Asiakaspalvelija ei väistynyt kannastaan, että irtisanominen pitää tehdä kirjallisena. Hänen mukaansa vakuutusyhtiö B vaatii sitä. Kerroin, että vakuutusyhtiön B asiakaspalvelija oli juuri irtisanonut omaiseni kotivakuutuksen, joten he eivät mitenkään voi vaatia sitä enää.

Ehdotin, että entä jos en tee mitään. Vakuutusyhtiö B:n puolella oleva vakuutus on irtisanottu eikä minua haittaa, vaikka omaiseni olisi maksanut kuukauden tai pari ylimääräistä vakuutusta vakuutusyhtiölle A. Kyse on korkeintaan muutamasta kympistä.

- Ei se kyllä käy.  Kyllä tämä on hoidettava kirjallisesti. Tarvitaan vähintään kopio kauppakirjasta.

Puhelun lopuksi sovittiin, että skannaan myydyn asunnon kauppakirjan ja lähetän sen vakuutusyhtiön B asiakaspalveluun sähköpostitse. Siis juuri siihen samaan paikkaan, josta minulle juuri kerrottiin, että asia on hoidossa ja vakuutus katkaistu.

--

Oma tilanne:

Lepo parantaa muistia.

Asuntokaupat lupaa kysymättä!

0
| perjantai 22. marraskuuta 2013
Luulin olevani melko hyvin perillä edunvalvonnasta ja edunvalvontavaltuutuksesta, mutta tänään kävi ilmi, että enpä ollutkaan. Sain selville erittäin tärkeän ja olennaisen asian, joka erottaa toisistaan perinteisen edunvalvonnan ja edunvalvontavaltuutuksen nojalla toisen puolesta toimimisen. Minähän olen omaiseni valtuuttama edunvalvoja, en maistraatin määräämä.

Muistisairaan omaiseni asunnolle on nimittäin nyt löytynyt ostaja. Luulin, että asunto-osakkeiden myymiseen tarvitaan maistraatin lupa, joten kasasin ison nivaskan paperia (valtakirjat, testamentti, tiedoksisaannot, perukirja) ja latasin netistä osoitteesta www.maistraatti.fi hakemuslomakkeen.

Lupahakemuslomakkeeseen piti täyttää hakijan ja päämiehen tiedot, selittää, mitä lupaa haetaan sekä perustelut eli miksi oikeustoimi tehdään ja miten se on päämiehen edun mukainen. Selostin, että päämies asuu pysyvästi pitkäaikaissairaanhoidon yksikössä eikä tarvitse myytävää asuntoa kodikseen. 85 % hänen tuloistaan menee hoitomaksuun ja lähes kaikki loput asunnon yhtiövastikkeeseen. Taloyhtiön viiden vuoden suunnitelmassa on täysimittaisen putkiremontin suunnittelu, eivätkä päämiehen varat riitä remontin maksamiseen.

Seuraavalla sivulla tuli kuitenkin tenkka poo. Siellä on kohta "Päämiehen tai valtuuttajan suostumus oikeustoimeen". Siinä henkilön on tarkoitus panna rasti ruutuun (annan suostumukseni/en anna suostumustani edellä kuvailtuun oikeustoimeen) ja varmentaa asia allekirjoituksellaan.

Kuten tiedätte, omaiseni ei osaa enää kirjoittaa nimeään. Siksi päätin soittaa maistraatin neuvontanumeroon ja kysyä, miten kohta täytetään.

Soitin ensin holhoustoimen asiakasneuvontaan. Siellä ei oltu oikeasta ratkaisusta aivan varmoja, vaan puhelu käännettiin juridiseen neuvontaan. Minua palvellut juristi sanoi ensin, että omaiseni allekirjoitusta ei tällaisessa tapauksessa tarvita, vaan riittää, kun selostan, että omaiseni on muistisairas eikä ymmärrä asian merkitystä.

Sitten hän aloitti varsinaisen asiakaspalvelun kysymällä, onko valtuutuksessa mainittu, että kauppaan tulee hakea maistraatin lupa. Sanoin, että ei siellä sellaista sanota, mutta miten niin. No siten, että lupaa ei tarvita, ellei siitä ole valtuutuksessa mainintaa.

Maistraatin määrämä edunvalvoja, olipa hän omainen tai virkamies, tarvitsee maistraatin luvan asuntokauppaan, valtuutettu taas toimii niin kuin valtuutuksessa sanotaan.

En tarvitse maistraatin lupaa yhtään mihinkään, koska omaiseni ei ole määrännyt minua noita lupia kyselemään. Saan myydä kämpän kenelle haluan ja mihin hintaan lystään. Ja voin vielä sijoittaa kaupasta saadut varatkin oman harkintani mukaan. Rajat asettaa ainoastaan valtuutuksen sanamuoto. Ja tässä valtuutuksessa sanotaan vain, että minun on kaikessa toimessani otettava huomoon omaiseni taloudelliset edut ja hyvä hoito.

Valtuutuksessa sanotaan erikseen, että saan myydä tai antaa vuokralle kyseisen asunnon. Juristin mukaan saisin tehdä sen, vaikkei asiaa olisi mainittukaan, koska minut on valtuutettu edustamaan omaistani hänen "omaisuuttaan koskevissa ja muissa taloudellisissa asioissaan". Asuntokaupat ovat omaisuutta koskeva asia jos jokin.

Tämä tuli minulle yllätyksenä, koska mielestäni asiaa ei ole sanottu suoraan missään edunvalvontavaltuutusta koskevissa teksteissä, jotka olen lukenut.

Nyt tekin sen tiedätte.

Eli jos teette edunvalvontavaltuutuksen itsellenne, määrätkää siinä mahdollisimman tarkasti, miten haluatte omaisuuttanne ja itseänne hoidettavan. Valtuutetun tulee toimia sen mukaan. Ja jos haluatte, että maistraatti valvoo valtuutettua, määrätkää siitä valtuutuksessa. Jos taas haluatte päästää edunvalvojanne vähällä, sekin onnistuu.

Harvoin olen ollut niin tyytyväinen turhaan työhön kuin tänään. Oli todellinen onnenpotku ja suuri helpotus, ettei lupaa tarvinnutkaan hakea. Kauppakirjojen allekirjoituspäivä tulee nimittäin ihan tuossa tuokiossa ja pelkäsin, ettei lupa ehdi ajoissa.

--

Oma tilanne:

Lähdin jälleen tänään lukulaseissa kaupungille.

Syksyn byrokratiasulkeiset

0
| lauantai 16. marraskuuta 2013
Tänä syksynä pääsen byrokratiasta vähällä. Koska edunvalvonta-asiat tulivat kuntoon jo viime syksynä, nyt pitää enää lähettää kansainväliselle järjestölle todiste, että eläkkeensaaja on hengissä, ja tehdä Kelalle selvitys ulkomailta maksettavista eläkkeistä. Sekä tietysti maksaa vuoden kolmannet ennakkoverot verolipulla.

Elossa oleminen todistetaan nyt ensimmäistä kertaa peukalonjäljellä, koska kynä ei enää pysy dementin omaiseni kädessä. Jo viime vuonna oman nimen kirjoittaminen oli hänelle vaikeaa, ja nyt hoitava henkilökunta on kanssani samaa mieltä siitä, että enää ei kannata edes yrittää. Peukalonjäljen aitoutta todistamaan tarvitaan hoitava lääkäri, jonka tulee vakuuttaa allekirjoituksellaan ja virallisella leimallaan, että kyllä se jälki elävästä ihmisestä otettiin eikä kalmosta.

Kela tarvitsee täytetyn lomakkeen tueksi "eläkepäätöksen, maksukuitin, maksajan todistuksen tai muun todisteen", josta selviävät eläkkeiden bruttomäärät kuukaudessa. Onneksi järjestin paperit hiljattain, joten eläkepäätökset löytyivät helposti. Sitä vain edelleen ihmettelen, että mitä maan kohdalle pitäsi lomakkeeseen laittaa, kun eläke tulee YK:lta. USA vai Sveitsi? Merkitsin tällä kertaa "United Nations".

--

Oma tilanne:

Olkapäävamma on valvottanut, ja uupuneena on tullut tehdyksi yhtä ja toista hullua. Ostin esimerkiksi 40 euron meikkituotteen ja heitin sen melkein heti paketista kaivettuani roskakoriin. Huomasin erheen vasta useita päiviä myöhemmin, kun roskat oli jo viety. Pois piti tietenkin heittää samanlainen, mutta tyhjä meikkipakkaus. Kyllä harmitti!

Oma rajallisuus on muutenkin ottanut viime aikoina lujasti päähän. Lohtua on tuonut yllättävä myönteinen palaute, jota olen saanut tästä blogista. Kehut eivät olisi voineet tulla parempaan aikaan, ja kun ne vielä tulivat henkilöiltä, joiden arvostelukykyä ja ammattitaitoa kunnioitan, niin en voi niitä sivuuttaa. Ehkä bloglla on arvoa. Ehkä rikkinäinen olkapää ei olekaan maailmanloppu.





Auttaja vai ei?

0
| keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Sisältää terapeuttista napanöyhdän tongintaa, vaihda sivua jos hirvittää - NYT!

--
Kun kerron ensi kertaa jollekulle dementin omaiseni tilanteesta ja roolistani hänen elämässään, reaktio on usein hämmennys. Muutamien on ollut vaikeaa ymmärtää motiivejani. Miksi autan vierasta ihmistä? Eihän hän tarkkaan ottaen ole edes sukulaiseni.Hämmennys lisääntyy, jos selviää, että tämä ei ole edes ensimmäinen kerta. Olen ennenkin tullut väliin tavalla, joka on vaikuttanut olennaisella tavalla yksittäisten ihmisten elämään ja tulevaisuuteen.

Monien mieleen tulee sana "auttaja".

Mutta minä en koe itseäni ollenkaan auttajaksi. En minä ole kiltti tyttö, joka ei osaa sanoa ei. Minä en ole se, jolta pultsari tulee pummaamaan rahaa. En anna koskaan mitään kerjäläiselle. Veljeni ei saa minulta joululahjaa. Kohtelen tylysti puhelinmyyjiä. En ole koskaan vaihtanut vaippaa. En tarjoudu auttamaan edes vanhaa äitiäni, kun hän huolehtii ruokaa pöytään. Olen sekä tyly että itara. Auttavainen en ole ollenkaan.

Olen oikeustaistelija. Jos koen, että joku on minun ihmiseni, ja hänen oikeuksiaan poljetaan, en säästele voimiani, vaan annan palaa. Mitä vaikeampi tilanne, sitä isommalla intensiteetillä käyn sen kimppuun. Erikoisalaani on kanssakäyminen viranomaisten kanssa. Aseitani ovat lomakkeet, kirjelmät, selvitykset, neuvonpidot, jopa oikeudenkäynnit. (Selvennyksenä, että en toki ole käynyt oikeutta viranomaisia vastaan. Kanteluissa olen ollut mukana, mutta huonoin tuloksin.) Kaikki tärkeimmät taisteluni ovat päättyneet hyvin.

En minä koe auttavani dementtiä omaistani. Minä puolustan hänen oikeuksiaan. Se antaa minulle tunteen tärkeydestä ja merkityksestä. Koen, että olen tullut tähän maailmaan (muun muassa) sellaisia asioita tekemään.

Juuri nyt olen kuitenkin vain olkapäävaivainen kirjoitustyöläinen, en mitään muuta.

Joku kysyy nyt tietysti mielessään, mitä minulla on hampaankolossa auttajia vastaan. Kysymys on hyvä, mutta jää tällä kertaa vastaamatta.

(Editoitu)

 

Copyright © 2010 Dementin omainen Blogger Template by Dzignine