Mitä silmät ei nää: Kakkajuttuja III

Laitoksissa tapahtuu paljon sellaista, mitä me omaiset emme yleensä näe, vaikka kävisimme melko useinkin. Vaikka meillä olisi jonkinlainen käsitys laitoksen arjesta, se ei missään tapauksessa ole kattava. Pikemminkin se on kuin avaimenreiästä katsoisi huoneeseen. Näemme vain pienen osan päivän tapahtumista, ja juuri sen osan, joka meille näytetään.

Kun vierailuaika alkaa, vanhukset on vaihdettu kuiviin ja puhtaisiin. Heidän peittonsa ja lakanansa ovat suorassa, huoneet ovat siistejä, roskikset tyhjennetyt.

En mielelläni kuvittele, millaista siellä on muina aikoina. Siksi en kysy. Kysyn omaiseltani vain, kohdellaanko häntä hyvin tai millaista hoito on. Joskus kysyn, ovatko kaikki kilttejä hänelle.

En kysy, miltä tuntui, kun häntä viimeksi raahattiin suihkuun vastoin tahtoaan. Mitä tapahtui, kun hän kieltäytyi lähtemästä? Minkä verran voimaa käytettiin? Vai tunsiko hän sittenkin mielellään lämpimät pisarat ihollaan? Oliko miellyttävää tulla puhtaaksi?

En kysy, milloin hänellä viimeksi oli vessahätä. Pelkään, ettei hän enää tunne sitä tarvetta, kuten ei nälkääkään. Tiedän, että hänen vatsansa toimitetaan tarvittaessa kerran viikossa ja että sen jälkeen hän on tavallista väsyneempi. Rivien välissä lukee, että se on hänelle rankka tilanne. Miten ja missä se tapahtuu, en täsmälleen tiedä enkä halua tietää. 

Omaiseni ei pääse sängystä ylös omin voimin enkä usko, että häntä järin usein kuljetetaan vessaan tai edes nostetaan pottatuolille. Olen hänet vahingossa nähnyt kerran tuolla tuolilla, mikä viittaa siihen, että asukas avustetaan tuolille, kun hän sitä pyytää. Välillä vierasta ei päästetä potilashuoneeseen, oletettavasti tämäntyyppisestä syystä. Tiedän, että vaippoja käytetään, mutta miten usein vaipat vaihdetaan, sitäkään en osaa varmasti sanoa.

Kun ihminen viettää päivänsä suurimmaksi osaksi vuoteessa, suolen sisältö ei juuri liiku. Jäte pitää kuitenkin saada ulos. Ammattilaisilla on siihen keinonsa. Sekin on hoitoa ja kuuluu ihmisen hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Viime päivinä on keskusteltu paljon siitä, miten usein laitosasukkaalla on oikeus päästä vessaan. Tästähän se lähti liikkeelle: Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoitus. 

Minulle on suoraan sanoen täysin yhdentekevää, miten usein omaiseni pääsee vessaan. Se, pääseekö hän vessaan vai ei, ei kerro hoidon tasosta vielä paljon mitään. Luotan täysin omaiseni osaston henkilökunnan ammattitaitoon ja heidän kykyynsä hoitaa myös nämä tilanteet parhaalla mahdollisella tavalla, ottaen huomioon kunkin asukkaan kunnon. Toivon itse saavani samanlaista hoitoa, kun sen aika koittaa.

Hyväkuntoisen työikäisen voi olla vaikeaa kuvitella, että ihminen ei itse tiedä ulostavansa parhaillaan. Tällaista tilannetta olin kuitenkin todistamassa omaiseni luona jo vuosia sitten. Tuskinpa hän on tässä suhteessa kokenut ihmeparanemista.  Minulle on suuri helpotus ettei minun enää pitkään aikaan ole tarvinnut siivota ihmisulostetta lattialta. On ihanaa, ettei minun ylipäätään tarvitse ajatella tätä tämä enempää.
--

Kommentti: Hoito on ihmisarvoista ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa

Vanhusten hoivakodissa työskentelevä, alaa opiskeleva Pia Niemi kommentoi kirjoitustani Facebookissa niin hyvin, että päätin kopioida sen tähän. Pian kirjoitus vastaa täysin sitä, mitä olen havainnut omaiseni hoitopaikassa. En ole kuitenkaan uskaltanut täysin uskoa havaintojani, koska huonosta hoidosta kuulee niin paljon. Kiitos, Pia!

"Tuli tarve kirjoittaa Itse kun olen vanhusten hoivakodissa töissä ja näen, koen ja autan siellä arjessa joka päivä. Ainakin oman työpaikkani puolesta voin hyvinkin sanoa että hoito siellä on ihmisarvoista ja vanhuksen itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa kaikin puolin. Huoneet ovat siistejä aina, ei pelkästään omaisen tullessa vierailulle. Siksi, koska roskat viedään joka ikinen kerta kun siellä jotain roskiin vietävää on. Sitä tekevät hoitajat sekä laitoshuoltajat. Lakanat vaihdetaan uusiin, puhtaisiin heti jos niissä on esim jotain eritettä tms. sekä kerran viikossa on lisäksi puhtaaksipetaus joka huoneessa. 

Vatsaa ei käsittääkseni toimiteta enää sillä "vanhanaikaisella" tavalla, eikä ainakaan meillä. Sitäpaitsi usein vuodepotilaiden vatsa alkaa toimia suihkutuksen aikana Vessaan pääsee aina ja tarvittaessa. Aina muistisairas tosin ei muista että on juuri ollut wc:ssä jolloin hoitaja häntä siitä muistuttaa Vaipat vaihdetaan aamulla, päivällä, illalla, yöllä ja aina tarvittaessa. Lisäksi päivän aikana on vielä erikseen kuivituskierrokset. 

Suihkupäivinä ketään ei väkisin suihkuun viedä, ja yleensä aina suihkun jälkeen (tai saunan) asukas on hyvinkin tyytyväinen raikkaaseen oloonsa vaikka aluksi ei niin suihkuajatuksesta pitäisikään. Suihkutus on monelle asukkaalle myös mukava sosiaalinen tapahtuma jossa jutellaan samalla mukavia ja vielä laitetaan hiukset pesun jälkeen kauniiksi esim rullat laitetaan päähän. 

Voin siis todella sanoa että asukkaan hyvinvoinnista pidetään huolta ja hoitajat ovat ammattinsa osaavia. Itse olen vasta opiskelijana alalla, mutta valtava kunnia hoitajille siitä työstä mitä he tekevät joka ikinen päivä ja yö ."

Oma tilanne:

Luulin unohtaneeni lukulasit kyläpaikkaan. Pienen etsimisen jälkeen ne löytyivät toisesta laukusta, jonne en tiedä koskaan niitä laittaneeni.